Siirry sisältöön

Mielialaryhmiä järjestetään Kouvolassa, Kotkassa, Haminassa ja myöhemmin syksyn aikana myös Miehikkälä-Virolahti-alueella. Ryhmien kautta halutaan tarjota apua mahdollisimman varhain niille henkilöille, joilla on mieliala- tai masennusoireilua ja jotka kokevat tarvitsevansa niihin tukea. Et tarvitse lähetettä tai diagnoosia osallistuaksesi ryhmään.

Ryhmätoiminnassa on mukana ammattilaisia sekä kokemusasiantuntijoita. Ryhmään otetaan 8 asiakasta ja ryhmä kokoontuu kuusi kertaa viikon välein. Kuuden kerran jälkeen asiakkaiden on mahdollisuus jatkaa kokemusasiantuntijoiden ohjaamassa ryhmässä neljän kerran ajan. Kokemusasiantuntijoiden ryhmä käynnistyy heti mielialaryhmän päättymisen jälkeen seuraavalla viikolla.

Ryhmäkertojen pohjana käytetään Mielenterveystalon kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuvaa hoito-ohjelmaa.

Ryhmätoiminta on osa ennaltaehkäisevien palveluiden kehittämistä ja sillä pyritään vaikuttamaan varhaiseen avun ja tuen saantiin.

Ryhmä on maksuton.

Ennen ryhmän alkua ohjaaja haastattelee ja on yhteydessä ryhmän osallistujiin.

Lisätietoa ryhmästä:

Mia Karkimo

Mielenterveys- ja päihdehoitaja, Hamina

Soittoaika arkisin klo 12-12.30

040 194 3073 

Minna Nietula

Mielenterveys- ja päihdehoitaja, Kotka

Soittoaika arkisin klo 12-12.30

044 702 6854

Helena Eskola

Mielenterveys- ja päihdehoitaja, Kouvola

Soittoaika arkisin klo 12-12.30

040 1837 539

Marja-Leena Pekkinen

Mielenterveys- ja päihdehoitaja, Miehikkälä-Virolahti

Soittoaika arkisin klo 12-12.30

040 199 1908

Niina Valokorpi-Hirvonen

Projektivastaava

040 620 2966

Takaisin ylös