Pääkirjoitus: Yleisiä mielikuvia suurempi hyvinvointialue
Käsi ylös, kuinka moni tietää jo kaikki hyvinvointialueiden vastuulla olevat palvelut. Useimmat meistä osaavat varmasti yhdistää hyvinvointialueeseen sosiaali- ja terveyspalvelut, siis soten. Sen sijaan, harvempi ajattelee, että pelastustoimikin on aivan yhtä oleellinen osa hyvinvointialuetta. Saati sitten, että opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologitoiminta on myös mukana.
Sote on hyvinvointialueen toiminnasta tunnetuinta jo pelkästään uudistuksen historian vuoksi. Hyvinvointialueita voidaan pitää eräänlaisena lopputuloksena uudistuksesta, jota tehtiin noin 18 vuotta. Ydinajatuksena oli kaikkina näinä vuosina uudistaa sosiaali- ja terveyspalvelut ja niinpä esillä eturivissä oli aina sote, vaikka muitakin tehtäväkokonaisuuksia yhteen soviteltiin. Viimeinen ja maaliin asti päässyt uudistus kulki sekin nimellä soteuudistus, huolimatta laajemmasta kokonaisuudesta.
Yleensä sotestakin puhuttaessa taitaa keskustelu pyöriä lähinnä terveyden- ja sairaanhoidossa. Lisäksi julkisessa keskustelussa nousevat toistuvasti esille haasteet, kuten esimerkiksi lääkäriaikojen saatavuus, päivystyksen ruuhkat, leikkaushoitoa tarvitsevien odotusajat ja kasvava hoitajapula. Toki ikääntyneiden asumiseen ja kotihoitoon liittyvät aiheet voidaankin sijoittaa sitten sosiaalipalvelujen sateenvarjon alle.
Tämä osoittaa, että meillä hyvinvointialueella on paljon tehtävää laajemman tunnettavuutemme kasvattamisessa. Hyvä tietoisuus hyvinvointialueestamme ja eri palveluistamme ovatkin ensimmäisten vuosien kantavia teemoja Kymenlaakson hyvinvointialueen viestinnässä. Haluamme nostaa esille hyvinvointialueen moninaisuuden ja laajan tehtäväkentän. Edelleen asukaslehdessämme uutisoimme toki monille tutuista aiheista, mutta haluamme tutustuttaa kymenlaaksolaiset aiempaa paremmin ammattilaistemme ja palvelujemme laajaan kirjoon. Niin tässäkin numerossa, jossa muun muassa selviää perustietoa hyvinvointialueen monipuolisista ammattilaisista, tutustutaan kuntoutuksen eri muotoihin sekä kuullaan perhehoitaja Tainan tarina.
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta kesääsi kymenlaaksolainen,
Anni Björklund, viestintäjohtaja