Siirry sisältöön

Käynnissä olevat kehittämishankkeet

Kehittämishankkeiden rahoitus toteutetaan pääosin hakumenettelyn kautta ulkopuolisella rahoituksella. Ulkopuolinen rahoitus muodostuu valtionavustuksista ja EU-rahoituksesta.

EELI – Etsivää elintapaohjausta Kymenlaaksossa

Hankkeen tavoitteena on tunnistaa sote-palveluissa riskiryhmiin kuuluvia lapsia, nuoria ja ikääntyneitä, jotka hyötyisivät elintapaohjauksesta, liikunnan lisäämisestä ja yhteisöllisyyden tukemisesta. Elintapaohjauksen tarjontaa pyritään lisäämään erityisesti niille, jotka ovat riskiryhmässä mutta eivät saa tarvittavia sote-palveluita tai ovat muuten vaikeasti tavoitettavissa. Kokonaisuudessaan hankkeen toimenpiteiden avulla tavoitellaan 3000 eri tasoisesti riskiryhmään kuuluvan asiakkaan saattamista kohti hyvinvoivaa, terveempää ja liikunnallista elämäntapaa. 

Hankkeessa luodaan ja jatkokehitetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustinmallia, eli ”hyte-ämpäriä”, joka tukee riskiryhmään kuuluvia terveellisten elintapojen omaksumisessa. Lisäksi kehitetään ja otetaan käyttöön malli etsivästä elintapaohjauksesta, kehitetään kohderyhmien tarpeisiin sopivaa ryhmätoimintaa, laajennetaan FINGER-mallin hyödyntämistä otetaan käyttöön uusia digitaalisia oma- ja itsehoitopalveluita. 

Hankeaika: 1.9.2025–31.3.2027.

Hanketta toteutetaan konsortiona Kymenlaakson hyvinvointialueen, Kouvolan, Haminan, Kotkan, Kouvolan seudun Muisti ry:n ja Kymenlaakson Liikunta ry:n kanssa. 

Hanke rahoitetaan Sosiaali- ja terveysministeriön Terveydeksi-ohjelmasta.

Lisätietoja

Tuomas Laaksonen

Projektipäällikkö

Eeli-hanke

tuomas.laaksonen@kymenhva.fi

0401871682

Elämä edellä – Nuorten huumekuolemien ehkäisy Kymenlaaksossa

Elämä edellä – Nuorten huumekuolemien ehkäisy Kymenlaaksossa -hankkeen tavoitteena on nuorten huumekuolemien ehkäisy. Työpaketeissa kehitetään päihdepalveluja ja niihin liittyviä malleja sekä pyritään päihteisiin liittyvien riskien vähentämiseen. Hankkeen kehittämistoimet mukailevat vahvasti Suomen huumekuolemien ehkäisyn suosituksia.

Hankeaika: 1.10.2025-31.1.2027.

Hanke on Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama.

Lisätietoja

Johanna Niilo-Rämä

Hankepäällikkö

Tulevaisuuden sote-keskus -hanke ja Suomen kestävän kasvun ohjelman RRP-hanke

johanna.niilo-rama@kymenhva.fi

IPS-työhönvalmennus, Kymenlaakso

Hankkeen tavoitteena on edistää mielenterveyden häiriöistä ja päihderiippuvuuksista kuntoutuvien henkilöiden pääsyä työmarkkinoille, työhön palaamista sekä työssä pysymistä IPS-työhönvalmennuksen avulla. IPS-toimintamallia pilotoidaan osana psykiatrista hoitoa Kymenlaakson hyvinvointialueella, jossa työhönvalmentajat työskentelevät osana hoitotiimejä psykiatrisissa yksiköissä.

Keskeisenä pyrkimyksenä on rakentaa asiakaslähtöinen kokonaisuus, jossa työllistymisen tuki, psykiatrinen hoito ja kuntoutus muodostavat toisiaan täydentävän palveluprosessin. Tavoitteena on myös vähentää mielenterveys- ja päihdehäiriöistä kuntoutuvien henkilöiden kohtaamaa stigmaa työmarkkinoilla ja lisätä työnantajien, esihenkilöiden ja työyhteisöjen ymmärrystä psykiatristen sairauksien vaikutuksista työkykyyn. Tavoitteena on, että asiakkaat työllistyvät erilaisiin ja eri mittaisiin työsuhteisiin.

Hankeaika: 1.8.2025–31.3.2027.

Hanke on Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama.

Lisätietoja

Katriina Pakkanen

Projektipäällikkö / Työhönvalmentaja

katriina.pakkanen@kymenhva.fi

040 7696375

Kymenlaakson Kirjo-projekti

Kymenlaakson Kirjo-projekti vastaa tarpeeseen selkeyttää neurokirjon lasten ja heidän perheidensä palvelupolkua. Hanke keskittyy alle 12-vuotiaiden lasten tuen, hoidon ja kuntoutuksen parantamiseen yhteistyössä hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen ja asiakkaiden kanssa.

Projektin tavoitteina on nykytilan arviointi ja kehittämistarpeiden tunnistaminen, moniammatillisen yhteistyön vahvistaminen, selkeän ja porrastetun hoito- ja tukimallin kehittäminen ammattilaisille ja perheille, digitaalisen hoitopolun luominen sekä asiakasosallisuuden vahvistaminen. 

Projektin tuotoksina syntyy yhtenäinen hoitopolku, joka tehostaa varhaista tukea, vähentää palveluiden hajanaisuutta ja tukee perheiden sekä ammattilaisten yhteistyötä. Digitaaliset ratkaisut ja yhteiskehittäminen varmistavat palveluiden saavutettavuuden ja vaikuttavuuden. 

Hanke toteutetaan yhteistyössä Kymenlaakson hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen kanssa ja se on osa valtakunnallista Kelan Kuntoutus neurokirjon lasten arjessa -projektia.

Hankeaika: 1.1.2026–28.2.2027.

Hanke on KELA:n rahoittama.

Lisätietoja

Tarja Tammekas

Projektipäällikkö

tarja.tammekas@kymenhva.fi

Lastensuojeluilmoitusten rooli ja merkitys (LAROME) -hanke

Lastensuojeluilmoitusten rooli ja merkitys – LAROME  -hankkeessa tarkastellaan lastensuojeluilmoituksia osana palvelujärjestelmää ja sosiaalityön ammatillista toimintaa. 

Lastensuojeluilmoitukset ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2010, mikä herättää kysymyksen siitä, toimivatko ne varhaisen tuen välineinä odotetulla tavalla. Hankkeessa selvitetään ilmoitusten sisältöjä, tekijöitä ja seurauksia sekä analysoidaan prosessien rakenteita ja käytäntöjä suhteessa lainsäädäntöön. 

Hankkeessa tarkastellaan sekä lastensuojeluilmoitusta edeltäviä että sen jälkeisiä prosesseja. Tutkimus hyödyntää sekä määrällistä että laadullista aineistoa ja tähtää sovellettavan tiedon tuottamiseen palvelurakenteiden kehittämiseksi.

Hankeaika: 1.1.2026–30.6.2027

Hanke toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja Itä-Suomen yliopiston kanssa. 

Hanke on Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama.

Lisätietoja

Ninni Taavitsainen

Kehittämispäällikkö

Hankehallinto

ninni.taavitsainen@kymenhva.fi

Ruoka-apu Kymenlaaksossa

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa ruoka-avun toteuttamisen edellytyksiä Kymenlaakson alueella ja parantaa yhteistyötä hyvinvointialueen, kuntien sekä ruoka-avun toimijoiden (yhdistykset) kesken. Hanke kohdistuu erityisesti heikossa asemassa oleviin asukkaisiin, joilla on moninaisia hyvinvointihaasteita.

Hankkeen toimenpiteinä toteutetaan hävikkiruuan jakelua kolmen eri osatoteuttajan Haminan ruoka-apu ry:n, Kouvolan Kipinä ry:n ja Silmut ry:n organisoimana.

Hyvinvointialue koordinoi hankkeeseen liittyvät maksatukset ja hankehallinnoinnin, mutta ruoka-avun toteutukseen liittyvän kehitystyön hoitavat osatoteuttajat.

Hankeaika: 1.1.2025–31.12.2026.

Hanke on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rahoittama.

Lisätietoja

Marjo Seuri

Asiakkuuspäällikkö

marjo.seuri@kymenhva.fi

Johanna Lindroos

Projektipäällikkö

johanna.lindroos@kymenhva.fi

Uusia polkuja (UPO)

Uusia polkuja (UPO) on ESR+ hanke, jonka tavoitteena on kehittää vammaisten henkilöiden palvelujen saavutettavuutta sekä lisätä heidän osallisuuttaan arjessa ja yhteiskunnassa.

Hankkeen kolme osaprojektia ovat seuraavat:

1. Vammaisten lasten ja perheiden palvelukokonaisuus

  • Palveluja kehitetään asiakkaiden ja ammattilaisten yhteistyönä asiakkaiden osallisuutta vahvistaen. Kehittämistyön tuloksena vammaiset lapset ja heidän perheensä saavat tarvitsemaansa apua oikea-aikaisesti ja matalalla kynnyksellä.

2. Vammaisten henkilöiden itsenäisen elämän tukeminen, liikkumisen tuki

  • Vammaisen henkilön itsenäisen elämän edellytyksiä tuetaan kuljetuspalveluja monipuolistamalla ja vahvistamalla osallisuutta omien kuljetuspalvelujen suunnittelussa.

3. Vammaisten henkilöiden asumispalveluiden monipuolistaminen ja itsenäisen asumisen tukeminen (Etelä-Karjalan hyvinvointialue)

Hankkeen päätoteuttaja on Kymenlaakson hyvinvointialue, jossa kehittämisen painopisteitä ovat vammaisten lasten ja heidän perheiden palvelut sekä liikkumisen tuen kehittäminen. Osatoteuttajia ovat Etelä-Karjan hyvinvointialue ja Kehitysvammaliitto.

Hankeaika: 1.3.2025–28.2.2027. 

Uusia polkuja (UPO) -hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Lisätietoja

Ninni Taavitsainen

Kehittämispäällikkö

Hankehallinto

ninni.taavitsainen@kymenhva.fi

Paula Vainikka

Projektipäällikkö

paula.vainikka@kymenhva.fi

040 660 5844

Yhteys – moniammatillista tukea

Hankkeen tavoitteena on kehittää Kymenlaakson lastensuojelun ja muiden palvelujärjestelmän toimijoiden systemaattista yhteistyötä ja uudistaa toimintatapoja, jotta palvelujärjestelmä pystyy pitkäjänteisesti ja vaikuttavasti vastaamaan lastensuojelussa olevien lasten ja nuorten haastaviin elämäntilanteisiin. Hankkeessa innovoidaan ja pilotoidaan uudenlaista, lastensuojelun ja mielenterveyden tuen arkiympäristöön jalkautuvaa toimintamallia. Toimintamalli kehitetään yhteistyössä asiakkaiden, lastensuojelun toimijoiden sekä alueellisen Nuorten Matalan ja nuorisopsykiatrian kanssa.

Hankkeessa tavoitellaan hyviä käytänteitä kodin ulkopuolisten sijoitusten vähentämiseksi ja monialaisen yhteistyön syventämiseksi. Kehitettävä toimintamalli tukee sekä avohuollon asiakkaita että sijaishuollossa olevia lapsia ja nuoria. Sen avulla vahvistetaan perheen sisäisiä vuorovaikutussuhteita ja edistetään toimia perheen jälleenyhdistämiseksi. Lisäksi tavoitellaan nuorisopsykiatrian, nuorten perustason mielenterveyspalveluiden ja lastensuojelun yhteistyön tiivistymistä, jotta tuki saadaan tarjottua oikea-aikaisesti ja oikealla tasolla. Toimintamallin avulla pyritään vähentämään kodin ulkopuolisten sijoitusten tarvetta. Sen kehittämisessä hyödynnetään sosiaalisiin innovaatioihin perustuvaa lähestymistapaa.

Kehittämistyö pohjautuu lastensuojelun ammattilaisten ja muiden toimijoiden kehittämiin ja käyttöön ottamiin uusiin toimintatapoihin, käytänteisiin tai toimintamalleihin, jotka uudistavat aikaisempaa toimintaa palvelujen käyttäjien hyödyksi.

Hankeaika: 1.1.2026–31.12.2027.

Yhteys-moniammatillista tukea -hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Lisätietoja

Johanna Niilo-Rämä

Hankepäällikkö

Tulevaisuuden sote-keskus -hanke ja Suomen kestävän kasvun ohjelman RRP-hanke

johanna.niilo-rama@kymenhva.fi

Digitaalisesti tarjottavien palveluiden kehittäminen

Palveluita, joita tarjotaan digitaalisten kanavien kautta, kehitetään siten, että ne ovat kaikkien saatavilla laadukkaina, sisällöltään saavutettavina ja tietoturvallisina. Näin parannetaan sekä kansalaisten että hyvinvointialueen ammattilaisten mahdollisuuksia käyttää yhdenvertaisesti palveluja digitaalisesti.

Tätä työtä hyvinvointialueella koordinoi digitaalisen asioinnin ja palvelujen kehittämisen yksikkö DIAPA kooten yhteen hyvinvointialueen ammattilaiset toteuttamaan kehitystyötä

Kehittämistyön asioissa sinua auttavat

Ninni Taavitsainen

Kehittämispäällikkö

Hankehallinto

ninni.taavitsainen@kymenhva.fi

Lauri Lehto

Toimialajohtaja

Strategia- ja integraatiopalvelut, kehittämispalvelut

lauri.lehto@kymenhva.fi

040 489 8652

Miia Kapanen

kehittämispäällikkö

DIAPA

miia.kapanen@kymenhva.fi

Juhana Haavisto

kehittämiskoordinaattori

DIAPA

juhana.haavisto@kymenhva.fi

Tuottavuusohjelma 2023–2025

Tuottavuusohjelma 2023–2025 oli hyvinvointialueen kustannussäästöihin ja -hillintään perustuva ohjelma. Tavoitteena on pysyvä kustannustason alenema. Tuottavuusohjelma valtionavustushankkeena päättyi 31.12.2025.

Takaisin ylös