Siirry sisältöön

Uusia polkuja -hankkeen tavoitteena on parantaa vammaisten henkilöiden palvelujen saavutettavuutta ja lisätä heidän osallisuuttaan arjessa ja yhteiskunnassa. Vammaisten lasten ja heidän perheidensä arkea halutaan helpottaa luomalla uudenlainen, matalan kynnyksen toimintamalli, jossa apua ja tukea saa yhdestä paikasta oikeaan aikaan. Lisäksi Kehitysvammaliitto ry. osatoteuttajana kehittää ja pilotoi vammaispalvelun ja lastensuojelun yhteisasiakkuuksien asiakkaiden sijaisvanhemmille suunnattua vertaistuen mallia.

Vammaisten lasten ja heidän perheidensä palvelukokonaisuuden kehittämistyön lisäksi Kymenlaaksossa kehitetään vammaispalvelujen asiakkaiden itsenäisen elämän tukea luomalla liikkumista tukeva henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamalli, joka huomioi myös julkisen liikenteen mahdollisuudet. Monipuolistamalla liikkumisen tuen palveluja tuetaan vammaisten henkilöiden itsenäistä opiskelua, työelämää sekä harrastuksiin osallistumista ja yhteydenpitoa läheisiin.  

— Uusia polkuja -hanke tarjoaa Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueille merkittäviä yhteisiä kehittämismahdollisuuksia, jotka auttavat vahvistamaan asiakkaiden ja heidän läheistensä itsenäistä elämää ja osallisuutta. Hankkeen tavoitteena on kehittää uusia toimintamalleja, työskentelytapoja ja mahdollisesti uusia palveluja, jotka keskittyvät asiakkaiden etuun. Pyrkimyksenä on vaikuttaa nykyisiin toimintatapoihin ja -kulttuureihin sekä löytää yhteistyötä ja oppimista tukevia ratkaisuja, kommentoi Kymenlaakson hyvinvointialueen vammaispalvelujen tulosaluejohtaja Mia Niemi-Aho.

Uusia polkua -hankkeen päätoteuttaja on Kymenlaakson hyvinvointialue ja osatoteuttajia Etelä-Karjalan hyvinvointialue ja Kehitysvammaliitto. Hanketta rahoittaa Euroopan unioni yhdessä Hämeen ELY-keskuksen kanssa. Hankkeelle haettu kokonaisrahoitus on noin 260 000 euroa. Hankkeen toteutusaika on 1.3.2025-28.2.2027.

Takaisin ylös