Siirry sisältöön

Kaiken digitaalisen ja siten myös Oma Kymenlaakso -palvelussa puolesta asioinnin edellytyksenä on, että digitaalisessa palvelussa voidaan varmistaa henkilön oikeus asioida toisen puolesta. Tämä tapahtuu Suomi.fi-valtuuksista.

Puolesta asiointia ohjaa lainsäädäntö ja muu sääntely. Asiasta linjataan muun muassa asiakastietolaissa ja potilaslaissa. Kymenlaakson hyvinvointialue noudattaa asiasta annettua lainsäädäntöä.     

Lapset alle 12 vuotta

Huoltaja voi asioida Oma Kymenlaaksossa alle 12 -vuotiaan lapsen puolesta. Terveydenhuollon palveluissa tulee selvittää alaikäisen lapsen ja nuoren mielipide hoitoonsa aina, kun se hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden on mahdollista. Koska digipalvelussa lapsen päätöskykyisyyttä ei voida arvioida, on organisaatiossa määritelty huoltajan asioinnin ikärajaksi alle 12 vuotta.

Nuoret 12-17 vuotta

Lain mukaan vanhempi voi asioida vain alle 12-vuotiaan lapsen puolesta. 12–17-vuotias nuori voi itse asioida digitaalisissa terveyspalveluissa vahvasti tunnistautumalla(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Alle 18-vuotias ei voi tehdä puolesta asioinnin Suomi.fi-valtuutusta, joka automaattisesti oikeuttaisi puolesta asiointiin digitaalisissa palveluissa.

Huoltajan on mahdollista asioida nuoren kanssa Oma Kymenlaaksossa chat-asioinnissa. Asiointi aloitetaan vanhemman tunnistautumisella. Vanhemman kanssa asioidessa nuorelta varmistetaan jokaisella asiointikerralla erikseen, että hän on päätöksentekokykyinen hoidettavaan asiaan nähden ja sallii huoltajan mukana olemisen tällä asiointikäynnillä. Tällöin chat-asiointi muutetaan videoyhteydeksi. 

Täysi-ikäiset

Täysi-ikäiset voivat valtuuttaa läheiset tai luottohenkilön hoitamaan terveyden- ja sosiaalihuollon asioita. Oma Kymenlaakso -palvelussa tulee toistaiseksi olla myönnettynä suomi.fi-valtuudet sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon asioiden hoitoon, jotta puolesta asiointi Oma Kymenlaakso -palvelussa onnistuu.

Takaisin ylös