Siirry sisältöön

Kymenlaakson neuvolapalveluissa ja erikoissairaanhoidon äitiyspoliklinikan palveluissa otetaan käyttöön uusi digitaalinen hoitopolku joulukuun alussa. Digihoitopolku vahvistaa ja täydentää äitiysneuvolan nykyisiä lakisääteisiä palveluja sekä parantaa äitien ja perheiden saamaa tukea ja hoitoa. Kaikki hyvinvointialueen neuvoloissa nyt ja tulevaisuudessa asioivat raskaana olevat naiset ja tuoreet äidit saavat kutsun digitaaliselle hoitopolulle. Halutessaan he voivat kutsua polulle mukaan tulevan isän, läheisen tai muun tukihenkilön. Hoitopolun käyttöönotosta ja mukaan kutsuttavista jokainen tuleva ja tuore äiti päättää itse.

Hoitopolun kehittämistä koordinoinut Hanna Hovi Kymenlaakson hyvinvointialueelta kertoo, että digitaalisen hoitopolun laaja palvelukokonaisuus on asiakkaiden käytössä ajasta ja paikasta riippumatta silloin, kun se heille parhaiten sopii. Vastaanotolla käytyihin asioihin on helppo palata.

– Digipolulta löytyy näyttöön perustuvaa luotettavaa tietoa ja materiaalipaketteja raskauden ajan hyvinvoinnista, synnytyksestä, imetyksestä ja vanhemmuudesta. Digipolulta asiakas saa muistutuksia tärkeistä tapahtumista kuten ultraäänitutkimuksista, ohjeita ajan varaamiseen ja perumiseen sekä vastaanottoihin liittyvien kyselylomakkeiden täyttämiseen ja lähettämiseen. Uudelta hoitopolulta voi saada myös asiakaslähtöistä tukea erityistarpeisiin, kuten raskausdiabetekseen, synnytyspelkoon tai keisarinleikkaukseen, Hovi kertoo. 

Digitaalinen hoitopolku helpottaa myös terveydenhuollon ammattilaisten työtä. Hoitopolku tukee sekä neuvolan terveydenhoitajien että erikoissairaanhoidon ammattilaisten työtä muun muassa automatisoimalla tiedonkeruuta erilaisilla kyselyillä ja mittareilla. Esimerkiksi verensokeriarvojen ja verenpaineen kotiseurannan kirjaukset digipolulle nopeuttavat tarvittaessa lääkityksen aloitusta ja hyvän hoitotasapainon saavuttamista. 

– Kyselyiden ja mittareiden lisäksi digitaalisella hoitopolulla oleva materiaali tukee ammattilaisen vastaanottokäynneillä antamaa ohjausta. Neuvolakäynneillä asiakas saa entiseen tapaan ohjauksen ja neuvonnan, mutta hänellä on jo neuvolakäynnille tullessaan alustava käsitys käsiteltävistä aiheista. Näin ammattilainen voi syventää ohjausta vielä enemmän juuri asiakkaan toiveita ja tarpeita vastaavaksi, kuvailee hyvinvointialueen neuvolapalveluissa työskentelevä terveydenhoitaja Camilla Salo.

Digipolku tarjoaa seuraavat palvelut

  • Digitaalinen hyvinvointipaketti raskausaikana: Tukee odottavia äitejä koko raskauden ajan.
  • Digitaalinen tukipaketti imetykseen: Auttaa äitejä imetyksen haasteissa ja tarjoaa tarvittavaa tietoa ja tukea.
  • Digitalisoitu perhevalmennuskokonaisuus: Valmentaa perheitä tulevaan vanhemmuuteen ja lapsen syntymään lähitapaamisten rinnalla.
  • Muistutukset ajanvarauksista ja lomakkeista: muistutuksia tärkeistä ajanvarauksista, kuten ultraäänitutkimuksista ja ohjeita ajan varaamiseen liittyvissä asioissa, vastaanottoihin liittyvien digitaalisten kyselylomakkeiden täyttämiseen ja lähettämiseen äitiysneuvolaan tai erikoissairaanhoidon äitiyspoliklinikalle.

Asiakaslähtöistä tukea erityistarpeisiin

  • Synnytykseen liittyvä ahdistuneisuus: Tarjoamme tukea ja ohjausta synnytykseen liittyvän ahdistuksen/masennuksen hallintaan.
  • Raskausdiabetes: apua ja neuvoja raskausdiabeteksen hallintaan ja seurantaan.
  • Tuki päihteitä käyttäville äideille: Autamme ja tuemme päihteiden käytön lopettamisessa.
  • Synnytyspelko: Tarjoamme henkilökohtaista tukea synnytyspelosta kärsiville naisille.
  • Keisarileikkaus: tukea ja ohjausta keisarileikkaukseen valmistautumiseen ja toipumiseen.
  • Keskenmeno: Tarjoamme henkilökohtaista hoitoa ja tukea keskenmenon kokeneille naisille.
Euroopan Unionin logo ja teksti: EU:n rahoittama.
Takaisin ylös