Yhteistoimintaneuvottelut alkoivat Kymenlaakson hyvinvointialueella
Aluehallitus valtuutti tiistaina 8.10. käydyssä kokouksessaan hyvinvointialuejohtajan käynnistämään Kymenlaakson hyvinvointialueen palveluverkon ja palvelurakenteen uudistamista sekä muita toiminnan kehittämistarpeita ja digitalisaatiota koskevat yhteistoimintaneuvottelut eli yt-neuvottelut. Neuvotteluiden piiriin kuuluvat ensisijaisesti sosiaalipalveluiden sekä terveyden ja sairaanhoidon palveluiden toimialat. Neuvottelut alkoivat maanantaina 21.10.2024.
Näissä neuvotteluissa työnantaja ei lähtökohtaisesti tule esittämään henkilöstön vähentämistä taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Neuvotteluiden seurauksena joidenkin työntekijöiden tai viranhaltijoiden työehdoissa voi tapahtua muutoksia.
Muun muassa seuraavat muutokset ovat mahdollisia:
- Työtehtäviä koskevat muutokset; työnkuvan muutokset tehtäväjärjestelyiden tai uusien työnjakojen tai työtapojen vuoksi
- Työaikamuutokset; henkilöstön työaikoja ja työaikamuotoja on tarpeen tarkastella siten, että ne ovat palvelutoiminnan kannalta tarkoituksenmukaisia sekä harmonisoida niin, että samoissa tehtävissä tehdään töitä samoissa työaikamuodoissa.
- Työnteon paikkojen muutokset; työskentely-yksiköiden ja fyysisten toimipaikkojen muutokset
- Yt-neuvotteluiden aikana voi ilmetä tarvetta neuvotella muistakin palvelutoiminnan organisointiin ja henkilöstöön liittyvistä asioista.
Yt-neuvotteluissa henkilöstöä edustavat ammattijärjestöjen nimeämät neuvottelijat. Työnantajan puolelta neuvottelijoina toimivat hyvinvointialuejohtaja ja henkilöstöjohtaja sekä tarvittaessa heidän sijaisensa. Työnantajan asiantuntijoina toimivat toimialajohtajat ja johtajaylihoitaja.
Yt-neuvotteluiden ennakoidaan tässä vaiheessa kestävän vähintään kuusi viikkoa. Tavoitteena on, että neuvottelut on käyty joulukuun alkupuoleen mennessä.