TBE-rokote eli ”punkkirokote”
TBE-rokotteella ehkäistään tehokkaasti puutiaisaivotulehdusta.
Osa kymenlaaksolaisista on oikeutettu maksuttomaan TBE-rokotteeseen
TBE-rokotteella ehkäistään tehokkaasti puutiaisaivotulehdusta ja sen aiheuttamia pitkäaikaisia hermosto-ongelmia, kuten muisti- ja keskittymiskyvyn häiriöitä.
Kansallisen ohjelman mukaiseen TBE-rokotteeseen eli ns. punkkirokotteeseen ovat oikeutettuja kaikki 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt, joilla on kotikunta Suomessa ja jotka asuvat puutiaisaivotulehduksen riskialueilla. Maksuttoman rokotukseen ovat oikeutettuja myös henkilöt, jotka asuvat pitkäaikaisesti loma-asunnossa näillä riskialueilla. Kymenlaaksossa tällaista riskialuetta on Kotkan saaristo.
Aiemmin rokottamaton henkilö saa kolme maksutonta rokoteannosta. Myös henkilö, jonka perussarja on kesken, saa täydennysrokotukset ilmaiseksi osana rokotusohjelmaa.
Kansallisen rokotusohjelman ulkopuolelle kuuluvat henkilöt voivat hankkia rokotuksen omakustanteisesti. Jotta omakustanteisen rokotteen voi hakea apteekista, tulee sitä varten pyytää resepti ottamalla yhteyttä terveysasemaan. Kun rokote on haettu apteekista, varataan aika terveysasemalle rokotteen pistämistä varten. Kotkan alueella omakustanteista rokotusta suositellaan luonnossa ja viheralueilla oleskeleville asukkaille ja mökkiläisille sekä alueella paljon ulkoileville henkilöille.
On tärkeää huomioida, että rokote ei suojaa borrelioosilta. Paras keino suojautua punkin välittämiltä taudeilta on estää punkin pääsy iholle.
Ota yhteyttä terveysasemaan
Asioi sähköisesti
Voit varata, siirtää ja perua rokotusajan sähköisesti Hyvis-palvelussa.
Asioi sähköisestiOta yhteyttä puhelimitse
Terveysasemien puhelinpalvelu on avoinna arkisin klo 7-20. Voit jättää takaisinsoittopyynnön klo 8-14.
Soita 05 220 2000Kuulovammaisia palvelemme tekstiviestitse.
Lähetä viesti 050 902 4017Rokotusajan peruminen
Ajan peruminen ja siirtäminen sähköisesti
Sähköisessä asioinnissa voit tarkistaa, siirtää ja perua sinulle varatun rokotusajan. Asioi sähköisesti(siirryt toiseen palveluun)Ajan peruminen tekstiviestillä
Lähetä tekstiviesti, jossa kerrot henkilön nimen, ketä ajanvaraus koskee, syntymäajan, sekä peruttavan ajan (pvm + klo). Lähetä tekstiviesti 050 902 4016Ajan peruminen ja siirtäminen puhelimitse
Vastaanottoajan voi perua myös puhelimitse soittamalla terveysasemien asiointi- ja ajanvarausnumeroon. Soita 05 220 2000