Siirry sisältöön

Kymenlaakson hyvinvointialueella toteutettiin syksyllä 2023 ikäihmisten hyvinvointikysely, jossa tuli esille, että kaksi kolmesta ikääntyneestä haluaa pärjätä mahdollisimman pitkään kotona. Kyselyn perusteella haasteeksi osoittautui näiden palveluiden heikko tunnettavuus. IkäVinkki-toimintamalli vastaa tiedon, neuvonnan ja ohjauksen tarpeeseen kehittämällä Kymenlaakson hyvinvointialueen ikääntyvien varhaisen tuen palveluita.

Tuottavuusohjelman osana käynnistyneen projektin tavoitteena on lisätä ikääntyvien tietoisuutta Kymenlaakson hyvinvointialueen varhaisen tuen palveluista, edistää ikääntyvien terveyttä ja hyvinvointia sekä tukea heidän omatoimijuuttaan toimintakyvyn ylläpitämisessä digipalveluita hyödyntäen.

Kymenlaaksolaisia ikäihmisiä on osallistettu IkäVinkki-toimintamallin kehittämiseen muun muassa työpajoissa ja asukaskyselyn avulla. Tulosten perusteella ikääntyneet toivoivat saavansa tietoa sosiaali- ja terveyspalveluista, erilaisista tuista ja niiden hakemisesta sekä tukea tulevaisuuden ennakointiin ja ikääntymiseen varautumiseen. IkäVinkin avulla päästään vaikuttamaan ikääntymisen ennakoinnin ja palveluiden tunnettavuuden lisäämiseen.

IkäVinkin työpari tavattavissa syksyllä terveysasemilla

Elokuussa 2024 käynnistyy pilotointi, jossa IkäVinkin työpari jalkautuu Miehikkälän, Elimäen, Jaalan, Katajaharjun ja Karhulan terveysasemille. Työpari muodostuu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista ja on tavattavissa ennakkoon sovittuina päivinä terveysasemilla ilman ajanvarausta. Katso päivämäärät tapahtumakalenterista.

Terveys- ja hyvinvointiohjauksen lisäksi pilotin aikana on saatavilla neuvontaa hyvinvointialueen digitaalisista palveluista sekä avustusta niiden käytössä. Ikääntyneiden palveluiden tunnettavuutta lisätään yksilöllisen neuvonnan ohella myös erilaisissa alueen tapahtumissa ja yhteistyötä tehdään tiiviisti kuntien ja muiden toimijoiden kanssa.

IkäVinkki-toimintamallin kehittäminen jatkuu Kymenlaakson Hyvinvointialueen Tuottavuusohjelmassa vuoden 2025 loppuun saakka. Kehittämistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tehdään yhteistyössä ikääntyneiden varhaisen tuen sosiaali- ja terveyspalveluiden ja Kymenlaakson alueen asukkaiden kanssa.

Takaisin ylös