Siirry sisältöön

Mitä on perhehoito?

Perhehoito on yksi vaihtoehto osa- tai ympärivuorokautiselle huolenpidolle. Perhehoito on joustava, inhimillinen, kotoisa ja turvallisen arjen mahdollistava hoivan ja huolenpidon muoto. Sitä voidaan järjestää joko perhehoitajan omassa kodissa tai hoidettavan kotona. Se tarjoaa yksilöllisistä hoivaa, huolenpitoa ja valvontaa.

Tavoitteena perhehoidossa on antaa hoidossa olevalle henkilölle mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hoidettavan perusturvallisuutta ja sosiaalisia suhteita. Perhehoitoa voidaan antaa lapsille, iäkkäille tai vammaisille henkilöille. Sen perustana ovat yhteisöllisyys ja perheen arkeen osallistuminen perhehoidossa olevan henkilön tarpeet huomioiden.

Perhehoidon myöntämisessä lähtökohtina ovat henkilön ja hänen perheensä elämäntilanne sekä tuen, ohjauksen, hoivan ja huolenpidon tarve. Perhehoitoon tullessa otetaan huomioon henkilön toiveet, hänen läheistensä mielipide sekä perhehoitajan arvio omista valmiuksistaan.

Perhehoidon toteuttamista ohjaa perhehoitolaki (263 /2015) sekä hyvinvointialueen aluehallituksen hyväksymä toimintaohje. Perhehoitajat ovat tehtävää varten valmennettuja ja hyvinvointialueen perhehoitajiksi hyväksymiä. 

Tule meille perhehoitajaksi

Perhehoitajaksi tuleminen ei edellytä tiettyä koulutustaustaa, vaan sopivaa luonnetta, soveltuvia olosuhteita sekä halua auttaa. Soveltuva työkokemus tai koulutus ei tietenkään ole haitaksi. Perhehoitajaksi ryhtyvät käyvät alkajaisiksi lakisääteisen ennakkovalmennuksen ja saavat tehtäväänsä perhehoidon koordinaattorin sekä asiakkaan asioista vastaavan viranhaltijan tuen. Hyvinvointialue tekee toimeksiantosopimuksen perhehoitajan kanssa tai sopimuksen perhehoidon järjestämisestä yksityisen perhehoidon tuottajan kanssa.

Olisitko sinä se? Meillä on aina haku päällä. Lisää perhehoitajia tarvitaan, jotta voimme mahdollistaa yhteisöllisen, kodinmaisen asumisen yhä useammalle sitä tarvitseville kymenlaaksolaisille.

Mikäli tunnet kiinnostusta perhehoitajana toimimiseen, ota yhteyttä meihin. Löydät yhteystiedot sivun lopusta.

Kuka sopii perhehoitajaksi?

Perhehoitajan sopivuutta arvioidaan aina tapauskohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti hoidettavan henkilön kannalta. Perhehoitoperheeksi soveltuu tavallinen, vakaassa elämäntilanteessa oleva perhe. Perhehoitajaksi ryhtyminen vaatii sitoutumista asiakkaaseen sekä valmiuksia yhteistyöhön hänen läheisten ihmisten kanssa.

Perhehoitoperhe voi olla pariskunta, yksinasuva tai yksinhuoltaja, joka tai jotka ovat käyneet hyväksytysti perhehoidon ennakkovalmennuksen. Perhehoitajan tulee olla täysi-ikäinen, lasten perhehoitajien pääsääntöisesti iältään lapsen vanhemmaksi sopiva.

Perheen kaikkien jäsenten tulee hyväksyä perhehoito, ja perhehoidossa olevalla henkilöllä tulee olla
perheessä tasavertainen asema muiden perheenjäsenten kanssa. Ympäristön tulee olla lapsi- tai asiakasystävällinen ja kodin riittävän tilava.

On tärkeää, että perhehoitajaksi ryhtyvän oma elämäntilanne on tasapainoinen.

Ennakkovalmennus

Perhehoitajaksi ryhtyviltä edellytetään lakisääteisen ennakkovalmennuksen läpikäyntiä hyväksytysti. Koulutuksia järjestetään säännöllisesti noin puolivuosittain yhteistyössä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa. Koulutus on tarkoitettu kaikille perhehoidosta kiinnostuneille, ja se tarjoaa mahdollisuuden valmentautua niin lasten, nuorten, ikäihmisten kuin vammaistenkin perhehoitajaksi.

Perhehoidon ennakkovalmennus antaa tietoa ja tilaisuuden pohtia omia valmiuksia toimia perhehoitajana. Valmennus on prosessi, joka kestää noin kaksi kuukautta. Se sisältää ryhmätapaamisia, yksilötehtäviä sekä aktiivista reflektointia ja itsearviointia. Perhehoitajuutta tarkastellaan laaja-alaisesti eri ikäryhmien ja tarpeiden näkökulmasta. Tämä tarjoaa mahdollisuuden toimia perhehoitajana myös eri ikäisten ja eri tilanteissa olevien ihmisten ja perheiden parissa. Ennakkovalmennuksen jälkeen sovitaan tarvittavista kotikäynneistä ynnä muista perhehoitajuuden aloittamiseksi.

Seuraava koulutus järjestetään Kymenlaaksossa 7.3. – 30.4.2025.

Ilmoittautuminen avoinna 28.10.2024 – 16.2.2025.

Ota yhteyttä sähköpostilla

Perhehoito Etelä-Kymenlaakso

Hamina, Kotka, Miehikkälä ja Virolahti

perhehoito.etela@kymenhva.fi

Perhehoito Pohjois-Kymenlaakso

Kouvola

perhehoito.pohjoinen@kymenhva.fi

Vastuuhenkilö

Päivi Kytö

Palveluesimies

Perhehoito

paivi.kyto@kymenhva.fi

040 483 2737

Takaisin ylös