Siirry sisältöön

Kokemusasiantuntijat ja kokemustoimijat

Kymenlaakson hyvinvointialueella toimii koulutettuja kokemusasiantuntijoita muun muassa tukihenkilöinä ja vertaisohjaajina.

Kokemusasiantuntija ja kokemustoimija ovat henkilöitä, joilla on kokemus sairaudesta, palvelun käytöstä tai läheisen sairaudesta. Tätä tietoa kutsutaan kokemustiedoksi. Kokemusasiantuntijat ja kokemustoimijat tietävät, mikä heitä on tukenut toipumisessa. He haluavat jakaa oman tarinansa ja vaikuttaa ympäristöönsä esimerkiksi osallistumalla palveluiden kehittämiseen. Kokemusasiantuntijat ja kokemustoimijat tarjoavat uudenlaista näkökulmaa juuri sairastuneelle, sairastuneen läheiselle tai tuoreelle palvelunkäyttäjälle, mutta myös asiantuntijoille ja ammattilaisille. Ammatillinen työ, asiantuntijuus ja kokemusasiantuntijuus ja -toimijuus täydentävät toinen toisiaan ja lisäävät ymmärrystä ihmisten välillä.

Kokemustoimija on koulutettu vapaaehtoinen. ​Kokemustoiminnan tavoitteena on lisätä tietoa ja ymmärrystä elämästä sairauden tai vamman kanssa. Kokemustoimija voi esimerkiksi toimia uusien palveluiden saavutettavuuden testaajana, luennoida tai jakaa oman tarinansa.

Koulutettu kokemusasiantuntija on kouluttautunut työhönsä. Kokemusasiantuntijan koulutukseen sisältyy muun muassa omien kokemusten muodostaminen yhtenäiseksi tarinaksi sekä ryhmänohjaamisen taitoja. Koulutettu kokemusasiantuntija voi esimerkiksi toimia tukihenkilönä, vertaisohjaajana, luennoida tai hän voi kertoa oman tarinansa.

Haluatko jakaa oman kokemuksesi?

Oletko kiinnostunut toimimaan kokemusasiantuntijana? Kymenlaaksossa kokemusasiantuntijoita välittää Kymenlaakson aluevastaavat ja kouluttaa Kotkan opisto ja Kouvolan Kansalaisopisto. Lisää tietoa kokemusasiantuntijana toimimisesta ja kokemusasiantuntijoiden koulutuksesta löydät KoKoa ry:n nettisivuilta. Voit olla yhteydessä myös suoraan Kymenlaakson aluevastaaviin sähköpostilla. kymenlaakso@kokemusasiantuntijat.fi

Oletko kiinnostunut toiminaan kokemustoimijana? Kymenlaaksossa koulutusta tarjoaa Kouvolan Hyvinvointiyhdistykset ry. Kokemustoimijan koulutukseen soveltuu henkilö, joka on oman elämäntilanteensa kanssa sinut. Lisäksi sairastumisesta tai vammautumisesta tulee olla kulunut vähintään kolme vuotta. Lue lisää koulutuksesta Kouvolan Hyvinvointiyhdistykset ry:n sivuilta.

Taiteen Sulattamon Kokemusasiantuntija taiteen keinoin -koulutus on valtakunnallinen koulutus jota on järjestetty myös Kymenlaaksossa. Taiteen sulattamon koulutukset on suunnattu mielenterveystoipujille, ja kokemusasiantuntijat käyttävät taiteen menetelmiä tarinansa tukena. Taidemenetelmin toteutettu kokemusasiantuntijatarina sopii esimerkiksi oppilaitoksiin, ammattilaisten koulutuksiin, seminaareihin ja tapahtumiin. Tutustu tarinoihin sekä alkaviin koulutuksiin Taiteen sulattamon sivuilta.

Kokemusasiantuntijakoulutusta tarjoavat myös monet valtakunnallisesti ja paikallisesti toimivat järjestöt, esimerkiksi erilaiset potilasjärjestöt.

Lisätietoja

Tuija Kivikko

osallisuuskoordinaattori

tuija.kivikko@kymenhva.fi

040 624 2064

Takaisin ylös