MARAK – moniammatillinen riskinarviointikokous
MARAK kokoaa yhteen alueella toimivat uhrin auttamiseksi työskentelevät viranomaiset ja järjestötahot sekä koordinoi uhrille annettavaa tukea.

Kenelle MARAK on tarkoitettu?
MARAK on vakavan parisuhdeväkivallan riskinarvioinnin ja uhrin auttamisen moniammatillinen menetelmä. MARAK kokoaa yhteen alueella toimivat uhrin auttamiseksi työskentelevät viranomaiset ja järjestötahot sekä koordinoi uhrille annettavaa tukea. Työryhmässä laaditaan moniammatillisesti toimenpidesuunnitelma, jonka tarkoitus on parantaa uhrin turvallisuutta.
MARAK on tarkoitettu henkilöille, jotka kokevat parisuhdeväkivaltaa tai elävät sen uhan alla. Parisuhdeväkivalta voi olla esimerkiksi fyysistä, henkistä, taloudellista tai seksuaaliväkivaltaa. MARAK-työskentelyn avulla voidaan käsitellä myös kunniaan liittyvän väkivallan tapauksia. Väkivallantekijä voi olla nykyinen tai entinen puoliso tai seurustelukumppani.
MARAK-työskentelyn tavoitteena on, että:
- Parisuhdeväkivalta ja sen uhka loppuu
- Uhri saa apua ammattilaisilta ja viranomaisilta mahdollisimman helposti ja nopeasti
MARAK-työryhmiä on Kymenlaaksossa kaksi
Kymenlaakson MARAK-työryhmät kokoontuvat säännöllisesti Kotkassa ja Kouvolassa. Ryhmiin kuuluvat puheenjohtaja, sihteeri ja vakituiset työryhmän jäsenet. Kummassakin työryhmässä on yhteinen sihteeri, joka toimii myös MARAK-yhteyshenkilönä. Voit konsultoida yhteyshenkilöä kaikissa MARAK-työskentelyyn liittyvissä asioissa.
MARAK-työryhmien sihteeri ja yhteyshenkilö:
Auli Metsälä
Johtava sosiaalityöntekijä
Turvakoti Villa Jensen
MARAK-työskentelyn kuvaus
- Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen ottaa puheeksi lähisuhdeväkivallan
- Lähisuhdeväkivalta tulee ilmi
- Uhri kertoo työntekijälle kokemastaan väkivallasta tai sen uhasta
- Kartoitetaan vakavan parisuhdeväkivallan riski
- Uhri keskustelee tilanteestaan luottamuksellisesti työntekijän kanssa
- Keskustelun aikana täytetään riskinarviointilomake
- Korkean väkivallan riski täyttyy
- Riskinarviointilomakkeen ”Kyllä”-vastauksia on 14 tai enemmän TAI
- Ammattilainen arvioi väkivallan riskin olevan riittävän korkea
- Ohjaus MARAK-työskentelyyn
- Uhrin kanssa täytetään ja allekirjoitetaan suostumuslomake
- Ammattilainen allekirjoittaa riskinarviointi-lomakkeen
- Ammattilainen selvittää, millä tavoin uhriin on turvallista olla yhteydessä
- Lomakkeet ja tieto yhteydenottotavasta välitetään MARAK-yhteyshenkilölle salatulla sähköpostilla
- MARAK-työryhmän kokous
- Yhteyshenkilö kontaktoi uhria ja järjestää kokouksen
- Työryhmä laatii yhdessä uhrin kanssa toimenpidesuunnitelman uhrin auttamiseksi
- Työryhmä seuraa tilannetta riittävän ajan arvioidakseen sovittujen toimenpiteiden riittävyyttä
Lisätietoa MARAK-työskentelystä
MARAK-lomakkeet
Turvasuunnitelmia erilaisiin tilanteisiin
- Henkilökohtainen turvasuunnitelma (THL)
- Digitaalinen turvasuunnitelma (Naisten Linja)
- Turvasuunnitelma (Suvanto ry)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen videot ja ohjeet MARAK-työskentelystä
MARAK-kokous
MARAK-riskinarviointi
MARAK-toimintamalli
Palvelut parisuhdeväkivallan uhreille
Alueelliset palvelut
Valtakunnalliset palvelut verkossa
Löysitkö etsimäsi tiedon? Anna meille palautetta sivusta
Kehitämme verkkosivumme sisältöä ja haluaisimme kuulla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten mielipiteitä. Voisitko antaa lyhyen palautteen sisällöstä – mikä toimii, mitä voisi parantaa? Kaikki kommentit auttavat meitä kehittämään sivua paremmaksi. Voit laittaa palautetta sähköpostilla alla olevaan osoitteeseen. Kiitos jo etukäteen ajastasi!
Olli Mikkonen
Projektikoordinaattori
Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy
