Siirry sisältöön

Teksti ja kuva: Tuuli Järvinen

Tässä jutussa kerrotaan terveydenhuollon kuntoutustoiminnasta, joka tarjoaa apua erilaisten vammojen ja sairauksien parantumiseen. Pysyvämmän elämänmuutoksen kohdalla kuntoutus edistää ja ylläpitää arjessa pärjäämistä ja hyvinvointia. Tässä esiteltyjen kuntoutusmuotojen lisäksi hyvinvointialueella on laajasti tarjolla myös muuta kuntoutusta esimerkiksi sosiaalipalveluissa. 

Sairaalassa kuntoutus on osa hoitojaksoa tapaturman tai sairauden kohdatessa. Haminassa sijaitsevassa Hoiku-kuntoutuskeskuksessa kuntoutetaan potilaita esimerkiksi leikkausten tai murtumien jälkeen. Kymenlaaksossa on myös matalamman kynnyksen kuntoutusta, johon riittää lääkärin lähete tai ajanvaraus. 

Vaikuttavinta kuntoutusta on ennaltaehkäisevä kuntoutus. Oman kunnan liikuntapalveluissa ja järjestöjen toiminnassa pääsee vahvistamaan sekä kehoa että mieltä. Kun keho ja mieli pysyvät liikkeessä, on toipumiseen sairastumisen tai tapaturman sattuessa enemmän voimavaroja. 

Kuntoutuksen asiointikanavat 

Terveysasemien asiointi ja ajanvaraus: p. 05 220 2000 arkisin kello 7–20 

Kuntoutuksen ajanvaraus: p. 05 220 2140 arkisin kello 9–12 

Digitaalinen asiointipalvelu Hyvis(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Tarvitset kirjautumiseen pankkitunnukset tai mobiilivarmenteen.

Tietoa pyhtääläisille: terveys.pyhtaa.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Avokuntoutus vastaanotolla  

Avokuntoutusta tarjotaan useassa vastaanottopisteessä ympäri Kymenlaaksoa ja sitä voidaan toteuttaa fysio- tai toimintaterapiana. Fysioterapia on tuki- ja liikuntaelinoireiden ensisijainen kuntoutusmuoto. 

Fysioterapian yksilökäyntien lisäksi tarjotaan ryhmäkuntoutusta, johon ohjaudutaan pääsääntöisesti fysioterapeutin vastaanoton kautta. Ryhmässä harjoitellaan fysioterapeutin ohjauksessa ja saadaan ohjausta ja neuvontaa omatoimiseen harjoitteluun. 

Oma aktiivisuus on keskeisessä roolissa, sillä kuntoutuminen vaatii aikaa ja ponnisteluja. Yhdessä ammattilaisen kanssa jokainen ottaa vastuuta omasta kuntoutumisestaan. 

Tarvitset avokuntoutuksen fysioterapian vastaanotolle yleensä lääkärin lähetteen, jolloin sinun on ensin oltava yhteydessä terveysaseman ajanvaraukseen. Kun sinulla on lähete, voit varata ajan kuntoutuksen ajanvarauspalvelusta. Sähköisessä asiointipalvelussa täytät kuntoutuksen esitietolomakkeen ennen sovittua aikaa.

Kuntoutus kotona 

Kotikuntoutus edistää arjen toimintakykyä ja tukee turvallista kotona asumista silloin, kun kotona pärjääminen ja arjen toiminnoista suoriutuminen ovat heikentyneet ikääntymisen, sairastumisen tai tapaturman seurauksena. Kotikuntoutus voi olla muun muassa liikkumisen kohentamiseen sekä kodin esteettömyyteen ja apuvälinetarpeeseen liittyvää ohjausta. 

Kotikuntoutukseen et tarvitse erikseen lähetettä, vaan voit olla suoraan yhteydessä kuntoutuksen ajanvaraukseen. Terapeutti tekee kotikäynnin ja arvioi kuntoutusjakson tarvetta. 

Voit myös itse arvioida kotisi turvallisuutta ja esteettömyyttä Turvallinen koti -testin avulla. Tee testi osoitteessa turvallinenkoti.kymenhva.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Apuvälineet helpottavat selviytymään itsenäisesti arjessa

Apuvälineet helpottavat itsenäistä selviytymistä kotona ja kodin ulkopuolella. Saat apuvälineen lainaan apuvälinekeskuksesta, jos toimintakykysi on alentunut sairauden, vamman tai ikääntymisen vuoksi. Tavallisimpia apuvälineitä ovat kyynärsauvat, kävelykeppi, rollaattori ja wc-istuimen korotus.

Apuvälinepalvelussa asioidaan lainauspisteissä aukioloaikoina ilman lähetettä tai ajanvarausta. Apuvälineiden lainauspisteet löytyvät Haminasta, Kotkasta, Kouvolasta, Miehikkälästä ja Virolahdelta. Voit olla apuvälinepalveluihin yhteydessä myös sähköisen asiointipalvelun kautta. Apuvälineen huoltoon sinun on varattava aika. Apuvälineiden lainaus on asiakkaalle maksutonta.

Toimintaterapia auttaa arkielämän haasteissa 

Toimintaterapeutti auttaa löytämään sopivia ratkaisuja arjen sujuvoittamiseksi. Terapiassa harjoitellaan arkipäivän toimintojen toteuttamista helpottavia taitoja ja valmiuksia. Toimintaterapeutti tekee myös yksilöllisiä lastoja ja tukia ja arvioi apuvälinetarvetta arjen askareiden helpottamiseen. 

Toimintaterapeutin vastaanotto toimii Haminassa ja Kouvolassa. Toimintaterapiaan et tarvitse erikseen lähetettä, vaan voit olla suoraan yhteydessä kuntoutuksen ajanvaraukseen.

Etäkuntoutus tuo palvelun suoraan kotiisi – tai missä ikinä oletkaan 

Kuntoutusta tarjotaan avo- ja kotikuntoutuksessa myös etäyhteydellä joustavasti asiakkaan sijainnista riippumatta. Harjoittelu tapahtuu yksilö- tai ryhmämuotoisesti. Etäkuntoutus sopii esimerkiksi ohjaukseen ja neuvontaan, seurantakäynteihin ja omakuntoutuksen tukemiseen.

Etäkuntoutus parantaa kuntoutuksen saavutettavuutta niille asiakkaille, joilla on syystä tai toisesta vaikeuksia päästä paikan päälle vastaanotolle. Hoitavan ammattilaisen kanssa arvioit etäkuntoutuksen sopivuutta osaksi kuntoutusjaksoasi. 

Etäkuntoutukseen osallistut videoyhteyspalvelun kautta ja sitä varten tarvitset kameralla, mikrofonilla ja kaiuttimella varustetun tietokoneen tai mobiililaitteen sekä internetyhteyden.

Terapeutti ja asiakas ovat etäkuntoutuksessa videoyhteydellä.

Anja Kokko osallistui keväällä aktiivisesti etäkuntoutukseen. Tapaamisia oli kaksi kertaa viikossa pienen ryhmän kanssa: tiistaisin oli liikuntaa ja torstaisin toimintaterapiaa. Etäkuntoutuksessa kivaa on ollut Kokon mielestä yhdessä tekeminen ja hyvät ohjaajat.

– Tämä on ollut eräänlainen tuolijumppa meille. Teimme paljon käsiliikkeitä istuma-asennossa, kertoo Kokko.

– Omaa kuntoa pidetään liian itsestään selvyytenä. Oli liike sitten mikä hyvänsä niin se on aina omaksi eduksi.

– Etäkuntoutus on tarkoitettu senioreille, jotka eivät pääse tulemaan ryhmäkuntoutukseen. Tavoitteena on sekä fyysisen että psyykkisen kunnon parantaminen ja toivomme, että etäkuntoutus motivoi liikkumaan myös omalla ajalla, kertoo liikunnanohjaaja Riina Voutilainen.

Älä kärvistele turhan kauaa oireidesi kanssa – Fysioterapeutin suoravastaanotolle ilman lähetettä 

Alle kuusi viikkoa kestäneiden ja ilman tapaturmaa tai kuumeilua ilmenneiden oireiden hoidossa voit ohjautua fysioterapeutin suoravastaanotolle ilman edeltävää lääkärikäyntiä.  

Voit ohjautua suoravastaanotolle tekemällä sähköisen oirearvion Omaolo-palvelussa osoitteessa www.omaolo.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Oirearvion perusteella sinut ohjataan fysioterapeutin suoravastaanotolle tai lääkärille. Voit myös olla yhteydessä terveysaseman ajanvaraukseen hoidon tarpeen arviointia varten.  

Suoravastaanotolla fysioterapeutti tutkii oireesi ja ohjaa kotiharjoitteet sekä kivunlievityksessä. Fysioterapeutti voi kirjoittaa tarvittaessa sairauslomatodistuksen tai ohjata lääkärin vastaanotolle.

Takaisin ylös