Siirry sisältöön

Apua puheterapiasta

Puheterapiassa arvioidaan ja kuntoutetaan 0-15-vuotiaita lapsia ja nuoria. Palveluumme ohjaudutaan aina terveydenhuollon ammattihenkilön (esimerkiksi neuvolan terveydenhoitajan tai kouluterveydenhoitajan) kautta. Puheterapeuttimme ovat tämän jälkeen yhteydessä perheeseen arvioajan vapautuessa.

Lasten puheterapia on maksutonta.

Puheterapian toimipisteet ja yhteystiedot

Äänneharjoittelu kotona

Ennen äänneharjoittelun aloittamista on hyvä perehtyä muutamiin yleisiin ohjeisiin. Nämä ohjeet on hyvä pitää mielessä äänteitä kotona harjoiteltaessa.

Äänneharjoittelu vaatii usein pitkäjänteisyyttä ja uuden äänteen oppimiseen tarvitaan yleensä lukuisia harjoittelukertoja ja toistoja. Äänneharjoittelun voi aloittaa yleensä noin 5-vuotiaan lapsen kanssa, sillä tässä iässä lapset jo tekevät havaintoja puheestaan ja ovat motivoituneita harjoitteluun. 

Mukavia harjoitushetkiä!

Kielen ja leuan eriyttäminen

Ennen äänneharjoittelun aloittamista voi olla tarpeen harjoitella kielen ja leuan liikkeiden eriyttämistä. Kielen ja leuan erilliset ja täsmälliset liikkeet ovat tärkeitä joidenkin äänteiden oikeaoppisessa tuottamisessa (esimerkiksi L-, D- ja R-äänteiden).

R-äänteen harjoittelu

R-äänne tuotetaan hammasvallilla yläetuhampaiden takana samassa paikassa kuin D-äänne. R-äännettä tuottaessa kieli nousee leveänä litteänä kuppimaisena muotona yläetuhampaiden taakse ja ulosvirtaava ilma saa kielen kärjen tärisemään. Ärrän oikea tuottaminen vaatii tarkkoja ja nopeita suun motorisia liikkeitä, minkä vuoksi tämä kielenkärkitäry onkin suomen kielen haastavin äänne.

Harjoittelun alkuvaiheessa tulee varmistaa, että lapsi tunnistaa, missä sanoissa on R ja että hän erottaa R-äänteen kuulonvaraisesti muista äänteistä. Seuraava vaihe R-äänteen harjoittelussa on saman paikkaisen D-äänteen harjoittelu ja vahvistaminen, mikä luo pohjaa täryn löytymiselle.

Seuraavien harjoitusten avulla pääsette alkuun R-äänteen harjoittelussa. Harjoitukset kannattaa tehdä järjestyksessä.

S-äänteen harjoittelu

S-äänne tuotetaan hammasvallilla yläetuhampaiden takana siten, että leveänä ylös nousevan kielen keskelle jää kapea kouru, jonka kautta ilma virtaa ulos. Tärkeintä S-äännettä tuottaessa on, että kieli ei osu hampaisiin tai tule niiden välistä ulos.

Harjoittelun alkuvaiheessa tulee varmistaa, että lapsi tunnistaa, missä sanoissa on S ja että hän erottaa S-äänteen kuulonvaraisesti muista äänteistä. Seuraavaksi harjoitellaan sihinää yksinään ja eri vokaaleihin yhdistettynä. Tämän jälkeen voidaan harjoittelussa siirtyä sanatasolle.

Seuraavien harjoitusten avulla pääsette alkuun S-äänteen harjoittelussa. Harjoitukset kannattaa tehdä järjestyksessä.

L-äänteen harjoittelu

L-äänne tuotetaan hammasvallilla yläetuhampaiden takana siten, että leveänä ylös nousevan kielen kärki koskettaa hammasvallin keskiosaa ja ilma virtaa ulos suusta kielen molempia laitoja pitkin. L-äännettä tuottaessa kieli ei tule suusta ulos ja hampaiden väliin jää rako.

Harjoittelun alkuvaiheessa tulee varmistaa, että lapsi tunnistaa, missä sanoissa on L ja että hän erottaa L-äänteen kuulonvaraisesti muista äänteistä. Seuraavaksi siirrytään harjoittelemaan L-äänteen muodostamista ja yhdistämistä eri vokaaleihin. Tämän jälkeen voidaan harjoittelussa siirtyä sanatasolle.

Seuraavien harjoitusten avulla pääsette alkuun L-äänteen harjoittelussa. Harjoitukset kannattaa tehdä järjestyksessä.

K-äänteen harjoittelu

K-äänne tuotetaan suun takaosassa pehmeässä suulaessa. Kielen kanta nousee kohti suulakea, ja kielen kärki pysyy alhaalla suun pohjassa. Kielen kanta ja pehmeä suulaki muodostavat ääntöväylään sulun, jonka vapautuessa muodostuu K-äänne. 

Lapsi saattaa korvata K-äänteen esimerkiksi T-äänteellä. Tällöin kielen kärki nousee yläetuhampaiden taa, ja kielen kanta jää alas suun pohjalle. Myös muut tuottotavat ovat mahdollisia. 

K-äänteen harjoittelun voi aloittaa esimerkiksi 4-vuotiaana. Harjoittelu on hyvä aloittaa K-äänteen muodostamista kielen kantaa aktivoivilla kohinaharjoituksilla. Kun K-äänne onnistuu yksittäisenä, harjoitellaan sen yhdistämistä eri vokaaleihin. Tämän jälkeen voidaan harjoittelussa siirtyä sanatasolle aloittaen esim. yksikonsonanttisista sanoista (”kuu”, ”kukka”, ”kokki, ”kakku”, ”kakka”, ”kokko”).

Ennen harjoitteiden aloittamista kannattaa katsoa alla oleva video, jolla kerrotaan, miten tuotetaan K oikeaoppisesti ja miten äännettä voi harjoitella.

Seuraavien harjoitusten avulla pääsette alkuun K-äänteen harjoittelussa. Harjoitukset kannattaa tehdä järjestyksessä.

Etuvokaalit Y, Ä ja Ö

Etuvokaalit, eli Y, Ä ja Ö tuotetaan suun etuosassa niin, että kielen kärki on alaetuhampaiden takana. Etuvokaaleja voi lähteä harjoittelemaan esimerkiksi muiden vokaalien avulla. Seuraavilla videoilla näytetään, miten Y-, Ä- ja Ö-äänteiden tuottoa voi harjoitella.

Vastuuhenkilö

Johtava Puheterapeutti

Johtava puheterapeutti

040 182 4040

Takaisin ylös