Siirry sisältöön

Kokouksen asioina ovat muun muassa alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelmien vuosiraportti sekä hyvinvointialueen asiakkuuskertomus.

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelmien vuosiraportti 2024

Hyvinvointialue valmistelee omalta osaltaan valtuustokausittain alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman väestön hyvinvoinnista, terveydestä ja niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma laaditaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Hyvinvointikertomuksen tavoitteiden toteutumasta raportoidaan vuosittain.

Aluehallitukselle ehdotetaan, että se merkitsee vuosiraportit tiedoksi ja päättää toimittaa raportit aluevaltuustolle tiedoksi.

Kymenlaakson hyvinvointialueen asiakkuuskertomus vuodelta 2024

Asiakkuuskertomukseen on koottu asiakkaiden kannalta tarkasteltuna keskeisimpiä havaintoja siitä, miten palvelulupausta on toteutettu hyvinvointialueella viime vuonna. Vuonna 2024 odotusajat palveluihin ja asiakastyytyväisyys ovat parantuneet edelliseen vuoteen verrattuna, mutta kehitettävää on edelleen hoito- ja palvelutakuun toteutumisessa sekä kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa.

Aluehallitukselle ehdotetaan, että se merkitsee tiedoksi Kymenlaakson hyvinvointialueen asiakkuuskertomuksen vuodelta 2024 ja lähettää sen edelleen aluevaltuuston iltakoulussa käsiteltäväksi sekä palvelulautakunnalle ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalle.

Takaisin ylös