Siirry sisältöön

Kymenlaaksossa kesää on vietetty tähän asti pääosin hyvässä ja lämpöisessä säässä, minkä seurauksena alueen uimarannoilla on riittänyt kävijöitä. Kevään ja kesän aikana pelastuslaitosta ovat työllistäneet useampaan otteeseen uimarannoilta tai pukukopeista löytyneet vaatteet. Kyseisissä tehtävissä ei ole ollut tiedossa, onko ihminen joutunut veden varaan, tai kuka on vaatteiden omistaja. Pelastuslaitoksen on kuitenkin aina lähdettävä paikalle sillä mentaliteetilla, että jollakin on hätä.

– Hälytystehtävälle hälytetään sukellusyksikkö, vähintään kaksi pelastusyksikköä, veneet ja niihin kuuluva miehistö, ensihoito sekä hälytysmuodostelman johtaja. Näin ollen tehtävää hoitamassa voi olla ainakin seitsemän yksikköä miehistöineen. Tehtävän sijainnista riippuen hälytettynä voi olla myös naapurialueen pelastuslaitoksen yksiköitä, kertoo päivystävä palomestari Reijo Houni.

Pelastuslaitos toivoo, että ihmiset huolehtisivat omista tavaroistaan rannalla, jotta rannalle jääneet vaatteet tai kengät eivät aiheuttaisi turhia hälytyksiä. Nuorten ja lasten kohdalla pelastuslaitos toivoo, että vanhemmat huolehtisivat siitä, että tavaroita ei jää veden äärelle. Tehtävät sitovat paljon pelastuslaitoksen resursseja ja resurssit ovat silloin pois alueen välittömästä lähtövalmiudesta muihin mahdollisiin kiireellisiin pelastustehtäviin.

Vaatteet ja sandaalit hiekkarannalla.
Rannalle unohtuneet vaatteet ja kengät voivat aiheuttaa turhia hälytystehtäviä.
Takaisin ylös