Siirry sisältöön

Alkuvuodesta 2024 käynnistettiin projekti, jonka tavoitteeksi asetettiin Kymenlaakson eri puolille jalkautuvaan ikäihmisten neuvonta- ja neuvolapalveluun toimintamallin kehittäminen. IkäVinkki-projekti käynnistyi kahden projektikoordinaattorin vetämänä. IkäVinkin työparista toinen on terveydenhuollon ja toinen sosiaalihuollon ammattilainen.

Alkukartoitusten pohjalta IkäVinkki-projektin kehittämisen kohteiksi nostettiin kaksi kokonaisuutta: jalkautuvan palvelun toimintamalli sekä ikääntyvien hyvinvointipalveluiden selkeän kokonaisuuden muodostaminen.

Pilotoinnin kautta osaksi arjen työtä

Jalkautuvan työn pilotointi käynnistettiin elokuussa 2024, kun IkäVinkin työpari jalkautui hyvinvointialueella viidelle eri kokoiselle terveysasemalle. Terveysasemilla oltiin tavattavissa kerran kuukaudessa ennalta ilmoitettuna päivänä ja kellonaikoina. Työntekijöitä pääsi tapaamaan ilman ajanvarausta ja maksutta.

Pilotissa niin sanottuja jalkautumispäiviä oli 37, ja niiden aikana kohdattiin 694 asiakasta.

– Eniten IkäVinkin kohtaamisissa annettiin neuvontaa ja ohjausta terveys- ja sosiaalipalveluista sekä asiointiavustusta, kertoo Kymenlaakson hyvinvointialueen projektikoordinaattori Hanna Saari.

– Ikäihmisiä askarruttivat myös toimintakyvyn tai terveydentilan heikkenemisestä johtuvat arjen sujuvuuden ongelmat sekä digipalveluiden käyttö, johon kaivattiin opastusta. Kohtaamisissa näkyivät lisäksi elämän kriisit ja muutokset, päihteet, mielenterveys, yksinäisyys ja oma jaksaminen omaishoitajana, jatkaa Saaren työpari projektikoordinaattori Sari Kiukas.

IkäVinkki-neuvontapalvelun toimintamallia on kehitetty pilotin kokemusten perusteella ja nyt palvelua lähdetään viemään käytäntöön muille terveysasemille osana sosiaalihuollon ennaltaehkäisevien palveluiden työntekijöiden työnkuvaa. Lisäksi terveysasemilla kehitetään hoitohenkilöstön ja sosiaaliammattilaisten välistä yhteistyötä, jotta asiakkaat saavat sujuvasti ja ilman ajanvarausta opastusta sosiaali- ja terveyspalveluista.

Asiakaspalaute positiivista

53 % asiakkaista sai avun IkäVinkin palvelussa, ja asia tuli hoidetuksi kohtaamisessa. Tarvittaessa asiakas ohjattiin terveys- tai sosiaalipalveluihin (36 % ohjauksista) tai 3. sektorin palveluihin (9 % ohjauksista). Siivous- ja ateriapalvelut, diakoniatyö, vapaaehtoistoiminta tai kerhot ovat esimerkkejä järjestöjen tai yksityisten palvelun tuottajien palveluihin ohjatuista tahoista.

Palaute IkäVinkin asiakkailta oli positiivista. Kaikki palautteen antajat suosittelisivat palvelua tuttavilleen ja 92 % koki palvelun hyödylliseksi tai erittäin hyödylliseksi.

Hannele Vuorela, 73 vuotta, toteaa Ikävinkin olevan ”mahdottoman hyvä juttu”. Hän oli lukenut Ikävinkki-palvelusta lähiapteekin seinältä ja päätti hakea apua digiasioihin.

– Sain keskussairaalasta tekstiviestin valmistuneesta lääkärin lausunnosta, mutta en tiennyt mistä tulokset löytäisin. Minulla ei vielä ole sitä sovellusta, kertoo Vuorela.

Kaksi naista katsoo tablettitietokonetta penkillä istuen
Vasemmalta: Kymenlaakson hyvinvointialueen projektikoordinaattori Hanna Saari ja IkäVinkin asiakas Hannele Vuorela.

– Tulin täältä hakemaan apua ja asia tuli kerralla hoidettua, kiittelee Vuorela. 

Vuorela kertoo tulevansa seuraavalla kerralla uudestaan, jotta saisi apua Oma Kymenlaakso -sovelluksen lataamiseen ja käyttöön. 

Takaisin ylös