Siirry sisältöön

Kymenlaakson keskussairaalassa asioivat ovat voineet elokuun lopusta lähtien kohdata sairaalan vanhan osan käytävillä uusia tuttavuuksia, sarjakuvahahmot Koksin ja Raksan. Hahmot seikkailevat näyttävässä, kahden seinän mittaisessa sarjakuvassa, joka ulottuu aina kuvantamisen odotustilasta kahvion väistötilojen edustalle asti. Koksi, Raksa ja muut hahmot tulevat ilostuttamaan myös muussa keskussairaalan perusparannusvaiheen viestinnässä.

Koksi, Raksa ja hurja muodonmuutos -sarjakuva on värikäs kertomus yli 50-vuotiaan keskussairaalan historiasta ja vuodesta 2017 asti käynnissä olleesta mittavasta laajennus- ja perusparannushankkeesta. Sarjakuvan on kuvittanut kotkalainen taitelija Marko Turunen. Alkuperäinen konsepti ja käsikirjoitus laadittiin hyvinvointialueen viestintäpalveluissa.

Sarjakuvaseinä kertoo tarinaa ja suojaa rakennustöiltä

Lähes kaksi metriä korkealla ja reilu 30 metriä pitkällä sarjakuvaseinällä on sairaalalla käytännönläheinen tehtävä, sillä se suojaa asiakkaita ja työntekijöitä sisätiloissa tehtäviltä rakennustöiltä. Keväästä asti valkoisina seisoneet väliaikaisseinät tarjoavat nyt sairaalan tiloissa liikkuville suojan lisäksi myös tarkasteltavaa.

Kotkalainen taiteilija Marko Turunen kuvitti sarjakuvan ja herätti Koksin eloon.

– Halusimme miettiä suojaseiniin mahdollisimman hyvin koko perusparannuksen ajan kestävän viestinnällisen ratkaisun, ja siitä syntyi idea antaa sairaalan itsensä kertoa tarinansa, niin menneisyyden kuin tulevaisuuden. Sarjakuva toteutuksena antaa mahdollisuuden kertoa asiasta hyvin visuaalisesti ja luoda sellaisia yksityiskohtia, joita sanallisesti voi olla vaikea kuvata. Yhteistyö Marko Turusen kanssa oli todella innostavaa ja Marko loi taidokkaasti ideoistamme sarjakuvamaisia ratkaisuja, joita itse emme olisi keksineet, kuvailee viestintäjohtaja Anni Björklund sarjakuvan syntyprojektia.

– Ennen kaikkea tietysti toivomme sarjakuvaseinän antavan iloa kaikille sairaalassa työskenteleville, asioiville ja kävijöille sekä tuomaan ymmärrystä perusparannustöiden väliaikaishaitoille kuten melulle ja remonttitärinälle.

Kymenlaakson keskussairaalan perusparannus jatkuu tämänhetkisen aikataulun mukaan 2020-luvun lopulle asti. Ensimmäisessä, vuosina 2024–2025 suoritettavassa sairaalan itäpuolen perusparannusvaiheessa uusitaan kattavasti muun muassa talotekniikkaa ja toteutetaan alueelle katettu sisäpiha. Lisäksi sairaalan länsisivulle valmistuu tämänhetkisen aikataulun mukaan syksyllä 2024 uudet hoitotilat dialyysiyksikölle ja syöpätautien vastaanottotoiminnalle.

Koksi- Raksa ja hurja muodonmuutos -sarjakuva on pitkä ja korkea teos.
Takaisin ylös