
Kotkan keskustaan avattiin hätämajoituspaikka
Hätämajoituksen tarkoituksena on turvata yöpymispaikka kymenlaaksolaisille, joilla ei ole muuta mahdollisuutta majoittua.
Kotkaan on perustettu hätämajoituspaikka. Se tarjoaa tilapäisen yösijan silloin, kun ei ole muuta paikkaa mihin mennä nukkumaan. Hätämajoituspaikan toiminnasta vastaavat Kymenlaakson hyvinvointialue ja A-klinikka yhdessä. Kyseessä on kokeilu, jonka jatkosta päätetään pilottijakson aikana saatujen kokemusten perusteella.
Hyvinvointialueen aikuisten sosiaalipalveluiden vs. tulosaluejohtaja Tarja Mäntynen kertoo hätämajoituksen tarpeen kasvaneen viime vuosina. Asunnottomuus on lisääntynyt erityisesti Kotkassa. Asunnottomien tilanteet tulevat Mäntysen mukaan sosiaalitoimessa esiin viikoittain.
– Olemme aiemmin tuoneet esille hätämajoituksen puuttumista maakunnan alueelta. Vastaavaa toimintaa on ollut jo pitkään suurissa kaupungeissa, mutta Kymenlaaksossa se on uutta, Mäntynen sanoo.
Erityisesti vaikeista päihdeongelmista kärsiville ei Tarja Mäntysen mukaan ole ollut tarjolla riittävästi vaihtoehtoja.
– Hätämajoitus ei kuitenkaan ole eikä voi olla ainoa ratkaisu asunnottomuuden hoitoon. Tarvitaan kohtuuhintaisia asuntoja ja myös heille, joilla on luottohäiriömerkintöjä tai mielenterveys- ja päihdeongelmia. Asunnottomuuden hoidossa tarvitaan vahvaa yhteistyötä kuntien kanssa, Mäntynen sanoo.
Yöpaikka neljälle ja tukea ammattilaiselta
Yöpaikassa on majoitustilat neljälle henkilölle yötä kohden. Hätämajoituspaikassa ei voi käyttää päihteitä, mutta päihtymys ei ole este sinne saapumiselle. Paikalla on aina A-klinikan ammattilainen.
Hätämajoitukseen tullaan hyvinvointialueen ammattilaisen ohjauksella. Ensin otetaan yhteyttä sosiaalihuollon asiakasneuvontaan tai virka-aikojen ulkopuolella sosiaali- ja kriisipäivystykseen. Asian voi ottaa puheeksi myös muissa hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluissa asioidessa.

Hätämajoitukseen ei voi saapua ilman ennakko-ohjausta, sillä yöpaikkoja on rajallisesti. Tarja Mäntysen mukaan ammattilaisen tekemä arvio auttaa varmistamaan, että asiakas saa yöpaikan lisäksi myös muun tarvitsemansa tuen.
– Tavoitteena on, että asiakkaat sitoutuisivat pidempiaikaiseen tukeen ja saisivat tilanteensa vähitellen paremmalle tolalle.
Hätämajoituskokeilun aikana hyvinvointialue kerää tietoa palvelun tarpeesta ja toimivuudesta. Kotkan hätämajoitus on avoinna toistaiseksi toukokuuhun saakka, minkä jälkeen mahdollisesta jatkosta päätetään.
Hätämajoituspaikka sijaitsee Kotkan keskustassa Rauhankadun ja Kirkkokadun välillä. Ovessa on A-klinikan tunnus. Tarkemmat saapumisohjeet saadaan hyvinvointialueen ammattilaiselta.
Kun tarvitset apua, ota yhteyttä
Sosiaalihuollon asiakasneuvonta
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14.
Soita 05 220 6000Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa
Digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Kirjaudu Oma KymenlaaksoonSosiaali- ja kriisipäivystys virka-aikojen ulkopuolella ja kiireellisissä tapauksissa
Etelä-Kymenlaakso
Etelä-Kymenlaakson sosiaali- ja kriisipäivystys sijaitsee Kymenlaakson keskussairaalassa.
Soita 040 509 5111Pohjois-Kymenlaakso
Pohjois-Kymenlaakson sosiaali- ja kriisipäivystys sijaitsee Kouvolassa Ratamokeskuksessa.
Soita 040 053 3595