Siirry sisältöön

Kymenlaakson hyvinvointialue käynnistää uutena sosiaalihuollon palveluna sosiaalisen luototuksen myöntämisen. Sosiaalinen luotto on pankkilainaan verrattavissa olevaa luottoa, joka on tarkoitettu vähävaraisille tai pienituloisille henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta saada muuta luottoa esimerkiksi maksuhäiriömerkinnän vuoksi. Palvelulla pyritään ehkäisemään taloudellista syrjäytymistä, katkaista ylivelkaantuminen aikaisessa vaiheessa sekä auttaa yllättävien, taloudellisten kriisien kohdatessa.

Luottoa voidaan myöntää esimerkiksi velkojen pois maksamiseen tai välttämättömiä hankintoja varten. Sosiaalisen luoton vähimmäismäärä on 300 euroa ja enimmäismäärä 10 000 euroa. Kuukausittaisen lyhennyserän suuruus ja takaisinmaksuajan pituus riippuvat myönnetyn luoton määrästä.

Luoton myöntämistä arvioidaan tapauskohtaisesti

Sosiaalista luototusta haetaan erikseen ja sen myöntämistä arvioidaan tapauskohtaisesti. Luottoa ei pääsääntöisesti myönnetä säännöllistä toimeentulotukea saaville henkilöille, päätoimisille opiskelijoille tai yritystoimintaan.

Sosiaalista luototusta voi hakea 1.8.2023 alkaen ottamalla puhelimitse yhteyttä sosiaalihuollon asiakasneuvontaan p. 05 220 6000. Asiakkaalle tehdään puhelimessa alkukartoitus siitä, voiko tämä hakea sosiaalista luottoa. Alkukartoituksen perusteella asiakas ohjataan tarvittaessa eteenpäin hakemuksen tekemiseen. Sosiaalihuollon asiakasneuvonta palvelee puhelimessa kesäaikana 6.8.2023 asti arkisin kello 9-12 ja 7.8.2023 alkaen arkisin kello 9-14.

Sosiaalisesta luototuksesta ja sen myöntämisen perusteista voi lukea tarkemmin Kymenlaakson hyvinvointialueen verkkosivuilta.

Takaisin ylös