Siirry sisältöön

Mielialaryhmät käynnistyvät jälleen tammikuussa. Talvella ja keväällä ryhmiä järjestetään Kouvolassa, Kotkassa, Haminassa ja myöhemmin keväällä Miehikkälä-Virolahti alueella. Ryhmien kautta halutaan tarjota apua mahdollisimman varhain niille henkilöille, joilla on mieliala- tai masennusoireilua ja jotka kokevat tarvitsevansa siihen tukea. Ryhmään osallistuakseen asiakas ei tarvitse lähetettä tai diagnoosia. 

Ryhmätoiminnassa on mukana ammattilaisia sekä kokemusasiantuntijoita.

Ryhmään otetaan 8 asiakasta ja ryhmä kokoontuu kuusi kertaa viikon välein. Kuuden kerran jälkeen asiakkaiden on mahdollisuus jatkaa kokemusasiantuntijoiden ohjaamassa ryhmässä neljän kerran ajan. Kokemusasiantuntijoiden ryhmä käynnistyy heti mielialaryhmän päättymisen jälkeen seuraavalla viikolla.

Ryhmäkertojen pohjana käytetään Mielenterveystalon kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuvaa hoito-ohjelmaa.

Ryhmätoiminta on osa ennaltaehkäisevien palveluiden kehittämistä ja sillä pyritään vaikuttamaan asiakkaiden varhaiseen avun ja tuen saantiin.

Ryhmä toteutetaan Kotkassa maanantaisin, Kouvolassa tiistaisin, Haminassa ja Miehikkälä-Virolahti alueella keskiviikkoisin klo 13-15.

Ryhmä on maksuton eikä siihen tarvita lähetettä.

Ennen ryhmän alkua ohjaaja haastattelee ja on yhteydessä ryhmän osallistujiin.

Ryhmien aikataulu keväällä 2023:

– Kotka: 16.1.-20.2.2023 ja 20.3.-24.4.2023
– Kouvola: 17.1.-21.2.2023 ja 21.3.-25.4.2023
– Hamina: 18.1.-22.2.2023 ja 22.3.-26.4.2023
– Miehikkälä-Virolahti: 22.3.-26.4.2023

Ryhmään voi ilmoittautua:

– sähköisesti joko itsenäisesti tai ammattilaisen tukemana tai avustamana
– puhelimitse asiakasohjauksen kautta numerosta 05 220 2150
– oman miepä-hoitajan kautta

Ohje sähköiseen ilmoittautumiseen:
Kirjaudu hyvinvointialueen Asiointipalveluun(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Asiointipalvelun käyttö edellyttää vahvaa tunnistautumista henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Siirry Asiointipalvelussa Ajanvarauksiin ja jatka palveluun. Siirry varaamaan aikoja. Mielialaryhmä löytyy Mielenterveys- ja päihdepalvelujen ryhmätoiminnan alta.

Lisätietoja miepä-hoitajilta:

Soittoaika arkisin klo 12-12.30  

– Hamina: Mia Karkimo, p. 040 194 3073 
– Kotka: Minna Nietula, p. 044 702 6854
– Kouvola: Marja Hongisto, p. 040 064 5127
– Miehikkälä-Virolahti: Marja-Leena Pekkinen, p. 040 199 1908
– Projektivastaava Niina Valokorpi-Hirvonen, p. 040 620 2966 (virka-aikana)

Takaisin ylös