Siirry sisältöön

Nimi: Minna Huomo

Nykyinen työtehtävä: Kuntoutuspalveluiden palveluesihenkilö

”Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 1999. Työskenneltyäni ensin fysioterapeuttina Kotkan kaupungilla siirryin vuonna 2001 Kymenlaakson sairaanhoitopiirille. Sairaanhoitopiiristä tuli myöhemmin Carea, sen jälkeen Kymsote ja lopulta hyvinvointialue. Täällä olen kuitenkin tehnyt urani lukuun ottamatta vajaa viiden vuoden jaksoa, jolloin työskentelin työterveyden parissa yksityisessä terveysyrityksessä.

Urallani olen työskennellyt fysioterapeuttina sekä osastohoidossa että poliklinikalla, ja olen aina viihtynyt sairaalaympäristössä. Työ on ollut erittäin palkitsevaa: siinä olen saanut tukea potilaita kuntoutumisessa haastavissa elämäntilanteissa. Sydäntäni lähimmäksi tulivat aikuisneurologia sekä syöpä- ja sädetaudit, joihin myös erikoistuin.

Uraani erityisesti vaikuttanut henkilö on entinen esihenkilöni Pirjo Eskola, jonka kanssa olemme edelleen paljon tekemisissä. Hän luotsasi minua kannustuksellaan ja tuellaan tälle polulle. Olen siitä kiitollinen. Työskentelyyni on vaikuttanut lisäksi se, etten ole viettänyt sairaalassa paljon aikaa ainoastaan ammattilaisena, vaan myös potilaana. Omakohtaiset kokemukseni ovat auttaneet minua asettumaan paremmin potilaiden asemaan ja kohtaamaan heidät aidommin ja empaattisemmin.

Jo urani alkutaipaleella tiesin haluavani esihenkilötehtäviin. Vaikka olen alusta asti nauttinut työstäni, uskoin, että esihenkilönä voin vaikuttaa enemmän työn kehittämiseen. Kun sitten vuonna 2021 vanha esihenkilöni jäi eläkkeelle, hain tietysti hänen paikkaansa ja onnekseni sain sen. Nykyisin olen kuntoutuspalveluiden palveluesihenkilö. Vastuullani ovat erikoissairaanhoidon sairaalakuntoutus, kuntoutusohjaus sekä perusterveydenhuollon osastokuntoutus ja niiden 46 terapeuttia.

Työterveyshuollon fysioterapeuttina hankkimani kokemus on antanut minulle paljon työkaluja työhöni. Siellä opin, miten tunnistetaan työhyvinvointiin liittyviä haasteita ja miten työkykyä voi tukea käytännössä. On tärkeää tunnistaa tilanteet, jossa työntekijä ei voi hyvin ja puuttua tilanteeseen mahdollisimman ajoissa. Korvaamaton tuki työhöni ovat myös tiimivastaavat, sillä voin luottaa heille yksiköiden päivittäisten tehtävien järjestelyt.

Koen, että minun on aina ollut mahdollista vaikuttaa työnkuvaani, ja hyvinvointialue on työnantajana tukenut minua urapolullani järjestämällä esimerkiksi johtamiskoulutusta. Nykyisin minun on mahdollista keskittyä täysin esihenkilötehtävien hoitamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Saan toimia myös mentorina ja työelämäohjaajana, mikä tuo vaihtelua perustyöhön.

Vuosien mittaan organisaatiokulttuurissa on mielestäni menty parempaan suuntaan, ja työntekijöiden hyvinvoinnille ja lähiesihenkilöiden tukemiselle annetaan enemmän painoarvoa. Uskon myös, että perinteistä sairaalahierarkiaa on onnistuttu purkamaan. Tänä päivänä eri yksiköiden on helpompaa tehdä yhteistyötä potilaan parhaaksi, ja myös johtamisrakenne on tehty läpinäkyvämmäksi.

Pidän työstäni ja siihen liittyvistä tehtävistä. Se ei ole aina kevyttä, mutta sitäkin palkitsevampaa. Tasapainoa arkeen tuo vapaa-aika, joka kuluu monipuolisesti eri harrastusten parissa. Saksofonin ja huilun soitto, laulaminen, liikkuminen, käsityöt sekä yhdessä perheen ja ystävien kanssa vietetty aika auttavat minua palautumaan ja pitävät olon virkeänä myös työpaikalla.

Vaikka kaikki työni osa-alueet ovat tärkeitä, nostan henkilöstöön liittyvät tehtävät prioriteettilistan ykköseksi. Toivon, että voin omalla toiminnallani edesauttaa työntekijöiden hyviä työoloja, työn sujuvuutta ja tiimissä viihtymistä. Haluan luoda turvallisen työyhteisön, jossa asioita viedään eteenpäin yhdessä ja jokainen kohdataan yksilönä. Siten voimme tarjota myös potilaille parasta mahdollista palvelua. Olen opetellut hyväksymään, että en voi miellyttää kaikkia. Kun teen parhaani, se riittää.”

Minna Huomo: Nämä asiat erottavat Kymenlaakson hyvinvointialueen muista työpaikoista

  1. Panostus esimiesten kouluttamiseen ja verkostoitumiseen
  2. Mahdollisuus kehittää toimintaa, saada vastuuta ja siten monipuolistaa omaa työtehtävää
  3. Moniammatillinen, tiivis yhteistyö perustyössä ja esimiestasolla

Takaisin ylös