Siirry sisältöön

Avustettu valtuuttaminen on palvelu, jossa asiakas voi valtuuttaa läheisen henkilön hoitamaan asioita puolestaan ja valtuutuksen tekemisessä auttaa hyvinvointialueen ammattilainen. Asiakas voi varata ajan avustettua valtuuttamista varten Kymenlaakson keskussairaalan tai Ratamokeskuksen palvelupisteeseen tai geriatriselle poliklinikalle.  

Avustettu valtuuttaminen on tarkoitettu erityisesti niille Kymenlaakson hyvinvointialueen asiakkaille, joilla ei ole käytössä digitaalisen tunnistautumisen välineitä, kuten verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, tai jotka kokevat epävarmuutta digipalveluiden käytössä. 

Avustettu valtuuttaminen mahdollistaa digitaalisten palveluiden käytön yhdessä läheisen kanssa tai hänen puolestaan 

 
Avustetun valtuuttamisen tavoitteena on vahvistaa kymenlaaksolaisten yhdenvertaisia mahdollisuuksia toimia digitaalisessa ympäristössä. Valtuutettu henkilö voi tarkistaa kätevästi läheisen tietoja eri palveluista silloin kun hänelle sopii, eikä asioiden hoitaminen vaadi välttämättä asiointia toimipisteessä palveluaikoina.  

Puolesta asiointi helpottaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien asioiden hoitamista läheisen puolesta ja yhdessä hänen kanssaan. Avustetun valtuuttamisen kautta asiakkaat voivat hyödyntää digipalveluita, kun saavat asiointiin tukea läheiseltään. 

– Avustetun valtuuttamisen tavoitteena on varmistaa, että eri ikäryhmät saavat tasapuolisesti palveluita ja voivat hyödyntää digitaalisen yhteiskunnan tarjoamia etuja, palveluesimies Heidi Kärki sanoo. 

Suomi.fi-valtuudet on turvallinen tapa asioida läheisen puolesta apteekeissa ja digitaalisissa terveys- ja sosiaalipalveluissa   

 
Avustettu valtuuttaminen on turvallinen tapa antaa puolesta-asioinnin oikeus läheiselle. Valtuudet tallennetaan Suomi.fi-valtuusrekisteriin, josta digitaaliset asiointipalvelut, kuten Oma Kymenlaakso, apteekit, OmaKanta ja OmaKela tarkistavat valtuudet.  

Valtuutuksen saanut henkilö asioi läheisensä puolesta henkilökohtaisilla vahvan tunnistautumisen välineillä ja asioijan henkilöllisyys tallentuu asiointipalveluun. 

Valtuuksia myöntäessään valtuuttaja päättää, mitä asioita läheinen voi hänen puolestaan hoitaa. Avustetun valtuuttamisen yhteydessä ammattilainen varmistaa, että valtuuttaja tekee valtuutuksen omasta tahdostaan ja ymmärtää, mitä valtuutus tarkoittaa ja missä asioissa valtuutuksen saaja voi jatkossa asioida valtuuttajan puolesta.  

Terveydenhuollon asioiden hoidon valtuutuksella valtuutettu voi: 

Sosiaalihuollon asioiden hoitoon valtuutettu henkilö voi: 

Apteekkiasiointiin valtuutettu henkilö voi: 

Oma Kymenlaakson palvelut on tarkoitettu vain Kymenlaaksossa asuville. Tämä vaikuttaa myös puolesta asiointiin Oma Kymenlaaksossa. Puolesta asiointi Oma Kymenlaakso -palvelussa vaatii puolesta asioinnin oikeuden sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon asioiden hoitoon. 

Jos valtuutuksen saanut henkilö ei asu Kymenlaaksossa, hän pääsee käyttämään rajatusti Oma Kymenlaakson palveluita, vaikka asioisi Kymenlaaksossa asuvan läheisen puolesta. Käytettävissä ovat esimerkiksi sosiaalihuollon chat ja erilaiset lomakkeet. 

Mitä avustetussa valtuuttamisessa tapahtuu?

 
Avustettu valtuuttaminen toimii ajanvarauksella. Ajan voi varata Kymenlaakson keskussairaalan tai Ratamokeskuksen palvelupisteeseen. Geriatrisen poliklinikan asiakkaat voivat varata ajan valtuutukseen geriatriselle poliklinikalle. 

Jotta valtuutus voidaan tehdä, valtuuttajan on täytettävä valtuutuslomake, jonka saa palvelupisteestä. Lomakkeen voi myös tulostaa hyvinvointialueen verkkosivuilta(avautuu uuteen ikkunaan) ja täyttää ennen saapumista palvelupisteeseen. Tarvittaessa palvelupisteen ammattilaiset auttavat lomakkeen täyttämisessä.  

Valtuutukseen riittää, että valtuuttaja on paikan päällä palvelupisteessä. Valtuuttaja voi saapua palvelupisteeseen myös yhdessä valtuutettavan läheisen kanssa. Jos valtuuttaja saapuu yksin, on tärkeää, että valtuuttajalla on tiedossa valtuutuksen saajan koko nimi ja henkilötunnus ja valtuutuksen saaja on tietoinen valtuutuksen antamisesta. Tästä myös ammattilainen muistuttaa valtuutuskäynnillä. 

Palvelupisteellä hyvinvointialueen ammattilainen tarkastaa valtuuttajan henkilöllisyyden passista tai henkilökortista. Jos henkilöllisyystodistus puuttuu, ammattilainen voi tarkistaa henkilöllisyyden muulla tavoin, esimerkiksi erilaisten kysymysten avulla. 

Henkilöllisyyden varmistamisen jälkeen ammattilainen käy valtuuttajan kanssa läpi valtuutuslomakkeen kohta kohdalta ja tallentaa tiedot asiakkaan puolesta Suomi.fi-valtuuksiin.  

Valtuuttamiseen on hyvä varata aikaa noin 15 minuuttia, jos valtuutuslomake on täytetty etukäteen. Jos valtuutuslomaketta ei ole täytetty etukäteen, valtuuttajan kannattaa saapua palvelupisteelle hyvissä ajoin ennen varattua aikaa ja täyttää lomake kaikessa rauhassa. 

Kun tiedot on tallennettu Suomi.fi-valtuuksiin, valtuudet tulevat heti voimaan ja valtuutettu henkilö voi ryhtyä asioimaan valtuuttajan puolesta.  

Miten toimin, jos haluan valtuuttaa läheiseni asioimaan puolestani?  

Jos sinulla on mahdollisuus vahvaan tunnistautumiseen esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla, valtuutuksen voi tehdä kätevästi Valtuudet-palvelussa, eikä valtuutusta varten tarvitse saapua hyvinvointialueen palvelupisteeseen. 

> Lue lisää Suomi.fi-valtuuksista(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) 

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta vahvaan tunnistautumiseen, varaa aika avustettuun valtuuttamiseen hyvinvointialueen palvelupisteelle. 

> Lue lisää avustetun valtuuttamisen palvelusta Kymenlaakson hyvinvointialueella(avautuu uuteen ikkunaan) 

Takaisin ylös