Siirry sisältöön

Tuula Rajaniemi on aiemmin toiminut muun muassa anestesiaerikoislääkärinä eri tehtävissä, ylilääkärinä Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa sekä terveyden- ja sairaanhoidon toimialuejohtajana Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella.

Ensi vaiheessa johtajaylilääkärinä Rajaniemelle on keskeistä perehtyä hyvinvointialueen toimintaan ja tutustua toimijoihin. Hänen huomionsa keskittyy myös tuottavuusohjelmaan.

– Talouden suunnittelu on kiihkeimmillään ja sen ohella riittää perehtymistä kaikkeen käynnissä olevaan. Tuottavuusohjelman toimenpiteiden jalkauttaminen on tärkeää, jotta saisimme talouden kestävälle pohjalle. Keskeistä on turvata vaikuttavat ja kustannustehokkaat palvelut, Rajaniemi kertoo.

– Pyrimme kehittämään toimintaa ja yhteistyötä eri tahojen kanssa tarvitaan.

Tuula Rajaniemi on viimeiseksi toiminut terveyden- ja sairaanhoidon toimialuejohtajana Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella.

Rajaniemi mainitsee hyvinvointialueiden haasteina rahoituksen niukkuuden ja riittävän henkilöstön. Lisäksi väestön ikääntyminen ja yhteiskunnalliset muutokset haastavat hyvinvointialueita.

– Kymenlaakson hyvinvointialueen vahvuus on sopiva koko, mikä mahdollistaa joustavan yhteistyön ja kehittämisen. Lisäksi täällä on toimittu jo vuosia yhdessä organisaatiossa, jolloin ollaan jo aloittamisen vaiheet ohitettu. Toimintoja on kehitetty eteenpäin katsoen ja standardoiden.

Vaativan työn vastapainoksi Rajaniemen vapaa-aika muodostuu liikunnasta, käsitöistä ja ystävistä. Teatteri ja musiikki ovat myös lähellä sydäntä. Kymenlaakson kulttuuritarjonnasta onkin jo ehditty nauttia.

– Vierailin Kymi Sinfonietan konsertissa jo syyskuun alussa, kertoo Rajaniemi.

Työ- ja koulutustaustaa

Tuula Rajaniemi on

  • toiminut anestesiaerikoislääkärinä eri tehtävissä vuodesta 1994 alkaen ja vuosina 2011­–2018 tehohoidon ylilääkärinä Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa.
  • toiminut Soitessa eli Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymällä ja edelleen Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella ensin somatiikan palvelualuejohtajana sekä viimeisimpänä terveyden- ja sairaanhoidon toimialuejohtajana.
  • suorittanut erikoislääkärin johtamiskoulutuksen ja liikkeenjohdon täydennyskoulutuksen Executive MBA -ohjelman.
  • ollut luottamustoimissa Lääkäriliitossa sekä Lääkäriliiton puheenjohtajana vuosina 2014–2015 ja 2020–2021.
Takaisin ylös