
Uusi Hyvinvointia-palvelu ahkerassa käytössä Kymenlaaksossa
Kymenlaakson hyvinvointia ja terveyttä edistävät palvelut yhdelle sivustolle kokoava Hyvinvointia-palvelu on tavoittanut jo lähes 17 000 käyttäjää.
Joulukuussa 2024 avatun palvelun tavoitteena on kannustaa kymenlaaksolaisia kiinnittämään huomiota hyvinvointiinsa ja helpottaa tarvittaessa tuen löytämistä.
– Käyttömäärä on yllättänyt positiivisesti ja kertoo siitä, että palvelulle on aitoa tarvetta ja kysyntää. Hyvinvointia-sivusto onkin tarkoitettu ihan kaikille ja sen kautta voi löytää apua ja tukea monenlaisiin hyvinvoinnin ja terveyden teemoihin, muistuttaa Hyvinvointia-palvelun rakentamisesta vastannut projektikoordinaattori Tuomas Laaksonen Kymenlaakson hyvinvointialueelta.
Tavoitteena 600 palvelua
Hyvinvointia-palvelusta löytyy tällä hetkellä noin 530 hyvinvointia ja terveyttä edistävän palvelun tiedot. Tavoitteena on, että vuoden 2026 loppuun mennessä tarjolla on kaikkiaan 600 erilaista palvelua. Lisäksi sivustolle on koottu työkaluja ja itsehoitovalmennuksia hyvinvoinnin arviointiin ja parantamiseen.
Jotta juuri omaan tilanteeseen liittyvä palvelu olisi helppo löytää, palvelut on jaoteltu yhdeksän teeman alle; liikunta, taide ja kulttuuri, ravitsemus, mielen hyvinvointi, päihdehaitat ja riippuvuudet, osallisuus ja yhteisöllisyys, vertaistuki, retkeily ja luonto ja arjen turvallisuus. Syksyn aikana julkaistaan vielä kolme teemaa; elintavat ja terveystaidot, hyvinvointineuvonta sekä työkyky ja toimeentulo.
– Tilastojen valossa palvelun kaikki teemat ovat kiinnostaneet, mutta neljän kiinnostavimman kärkeen nousevat liikunta, ravitsemus, mielen hyvinvointi sekä osallisuus ja yhteisöllisyys. Yksittäisinä palveluina eniten kiinnostusta ovat herättäneet erilaiset liikuntamahdollisuudet kuten uimarannat ja -hallit, ulkoilualueet ja kuntosalit sekä leikkipuistot.
Yhteistyön tulos
Hyvinvointia-palvelua rakennetaan yhteistyössä kymenlaaksolaisten kuntien ja järjestöjen kanssa. Hyvinvointialue vastaa Hyvinvointia-palvelun kokonaisuudesta ja kunnat ja järjestöt puolestaan palveluiden kuvaamisesta. Esimerkiksi Kakspy on kuvannut palvelujaan sivustolle.
– Kokonaisuuden hahmottaminen ja palvelun kuvaaminen oli aluksi haastavaa. Kun kokonaisuus hahmottui konkreettisten esimerkkien kautta, on palvelujen kuvaaminen onnistunut sujuvasti. Hyvinvointia-palvelussa on mielestäni paljon potentiaali erityisesti ammattilaiskäytössä, sanoo K60 Kulttuuripajan projektipäällikkö Patrik Ikäläinen Kakspy ry:stä.
Kymenlaaksolaisilta kerättiin palautetta heti palvelun avauduttua. Käyttäjät kiittävät Hyvinvointia-sivustoa helppokäytteiseksi ja kattavaksi. Kehitysehdotuksiakin on jo saatu; käyttäjät toivovat mm. sisällön kehittämistä entistä tiiviimmäksi ja lisää palveluja.
Mikä Hyte, mikä Hyvinvointia-palvelu?
- Hyvinvointia ja terveyttä edistävät palvelut (Hyte-palvelut) ovat keskeinen osa sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuutta. Näiden palveluiden tavoitteena on parantaa ihmisten hyvinvointia ja terveyttä sekä vähentää raskaampien, korjaavien palveluiden tarvetta.
- Hyte-palvelut tukevat ihmisten mahdollisuuksia tehdä terveellisiä valintoja ja elää hyvinvoivaa elämää. Palveluja tuottavat hyvinvointialueen lisäksi kunnat, järjestöt ja seurakunnat, ja ne kattavat laajan kirjon toimintoja ja tukimuotoja.
- Hyvinvointia-palvelu on verkkosivusto, joka kokoaa yhteen paikkaan Kymenlaakson alueen hyte-palveluja ja toimintaa. Palvelu on tuotettu Kymenlaakson hyvinvointialueen ja alueen kuntien ja järjestöjen yhteistyönä Suomen kestävän kasvun ohjelmassa EU-rahoituksella. Tutustu Hyvinvointia-palveluun
