Huoli tai epäily väkivallasta herää
Sinulla on oikeus turvallisuuteen ja siihen, että kokemuksesi otetaan vakavasti. Voit kertoa väkivallasta tai huolestasi turvalliselle aikuiselle, vaikka et olisi varma siitä, mitä on tapahtunut. Vaikea kokemus voi näkyä monella tavalla. Saatat huomata muutoksia esimerkiksi mielialassasi, käyttäytymisessäsi tai ihmissuhteissasi. Se, miten reagoit tapahtuneeseen, on yksilöllistä. Reaktiosi eivät tarkoita, että sinussa olisi jotakin vialla. Sinun ei tarvitse selvitä vaikeasta olosta yksin, vaan voit saada siihen apua ja tukea.
Kun lapsi tai nuori kertoo väkivallasta
Aikuisen tai ammattilaisen tehtävänä on pysähtyä kuuntelemaan. Lapsen tai nuoren annetaan kertoa omin sanoin, ja häneltä kysytään vain avoimia, välttämättömiä kysymyksiä. Tapahtumaa ei selvitetä yksityiskohtaisesti, sillä rikosepäilyn tutkiminen kuuluu poliisille. Ammattilainen kirjoittaa mahdollisimman tarkasti ylös, mitä lapsi tai nuori kertoi ja mitä häneltä kysyttiin.
Lastensuojeluilmoitus ja yhteys poliisiin
Lasten ja nuorten kanssa työskentelevällä ammattilaisella on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, kun hän epäilee lapseen tai nuoreen kohdistunutta väkivaltaa. Poliisia konsultoidaan matalalla kynnyksellä ja poliisi arvioi rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön tarpeen. Lapsi, nuori tai läheinen voi myös itse ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja poliisiin.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Sinulle kerrotaan ikäsi ja kehitystasosi mukaisesti, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ammattilainen sopii seuraavan yhteydenoton tai tapaamisen ja varmistaa, ettei avun hakeminen jää sinun tai perheesi vastuulle. Jos väkivaltaepäily liittyy perheen sisäiseen tilanteeseen, ammattilainen kysyy poliisilta ja lastensuojelulta ohjeen ennen kuin epäilystä keskustellaan vanhempien kanssa.