Siirry sisältöön

Puuhatupa sijaitsee Kaakonkulmalla Miehikkälän keskustassa. Puuhatuvalla työskentelee kaksi ohjaajaa. Asiakkaamme ovat aikuisia kehitysvammaisia sekä mielenterveyskuntoutujia. Asiakkaidemme toimintakyky otetaan yksilöllisesti huomioon erilaisissa toiminnoissa ja toiminnan suunnittelussa. 

Toimintamme tavoitteita ovat mm. ryhmässä toimimisen taitojen harjoittelu, toimintakyvyn edistäminen ja ylläpito sekä keskittymiskyvyn tukeminen. Meillä on viikko-ohjelma, jonka mukaan suunnittelemme toimintamme kuunnellen asiakkaidemme toiveita. Puuhatuvalla pyrimme ulkoilemaan päivittäin sään salliessa ja läheisyydessämme on hyvät ulkoilumaastot. Ryhmässä mm. leivomme, askartelemme, retkeilemme, lenkkeilemme, kuuntelemme musiikkia ja laulamme.

Käyntitiedot

Keskustie 8
49700 Miehikkälä

Palveluajat

Arkisin klo 9–15

Ota yhteyttä

Puuhatupa ohjaajat

040 199 1924

Takaisin ylös