Siirry sisältöön

Toimintatupa sijaitsee Haminan keskustassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Toimintatuvalla työskentelee kolme ohjaajaa. Toimintatupa tarjoaa asiakkaille päivätoimintaa joko osapäiväisesti tai kokopäiväisesti.  

Asiakkaiden palvelun suunnittelussa käytämme jokaiselle asiakkaalle laadittavaa toteuttamissuunnitelmaa. Toiminta-ajatuksenamme on asiakkaiden arjen toiminnan mielekkyyden sekä toimintakyvyn ja omatoimisuuden tukeminen asiakaslähtöisesti päivätoiminnan keinoin.  

Asiakkaan ohjaamisessa ja tukemisessa huomioimme asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja yksilöllisen tuen tarpeen. Asiakkaita kannustetaan yhteisölliseen toimintaan niin toimintayksikön sisällä kuin ulkopuolellakin.  Vaihtoehtoisina kommunikaatiomenetelminä käytämme muun muassa tukiviittomia, kuvia ja tietotekniikkaa.  

Asiakkaidemme viikko-ohjelma suunnitellaan viikon alussa viikkokokouksessa yhdessä asiakkaiden kanssa. Viikkotoiminta koostuu muun muassa yhdessäolosta, askarteluista, jumppahetkistä sekä luku- ja musiikkihetkistä. Ulkoilemme Haminan kaupungin ympäristössä, jossa on mahdollisuuksia monenlaiseen toimintaan esimerkiksi Senioripuistossa ja Oolanninpuistossa. Pyrimme myös hyödyntämään ympyräkaupungin moninaisia kulttuuritapahtumia.  

Käyntitiedot

Kaivokatu 3
49400 Hamina

Palveluajat

Arkisin klo 9–15

Ota yhteyttä

Toimintatupa Ohjaaja

040 743 8421

Toimintatupa Ohjaaja

040 483 3239

Toimintatupa Ohjaaja

050 310 0353

Takaisin ylös