Siirry sisältöön

TuuliSilta toimii Kuusankoskella Kalliojärvenpolulla hyvien ulkoilumaastojen välittömässä läheisyydessä.  

TuuliSillassa järjestetään päivätoimintaa kehitysvammaisille autismikirjon asiakkaille, joilla haastava käyttäytyminen vaatii vahvaa ja yksilöllistä tukea toimintaan. TuuliSilta on pienryhmä, jossa käy noin kymmenen asiakasta. 

Asiakkaille laaditaan yksilöllinen toteuttamissuunnitelma. Toiminnan tavoitteena voi olla esim. asiakkaan ryhmässä toimiminen, keskittymiskyvyn ylläpitäminen, toimintakyvyn edistäminen tai ylläpitäminen, kodin ulkopuolisten virikkeiden saaminen tai sosiaalisen ympäristön laajentaminen. 

Toimintaan kuuluu yksilötehtäviä asiakkaiden mieltymysten mukaan sekä ryhmässä toimimista. Ryhmässä mm. ulkoilemme, uimme, askartelemme, viemme kierrätystavaroita ja retkeilemme. Asiakkaiden käytössä on myös Yeti-tabletti sekä tietokoneita. 

Ryhmän ohjaajat käyttävät vuorovaikutuksessa erilaisia kommunikaatiomenetelmiä, jotta jokainen asiakas tulisi kuulluksi ja ymmärretyksi.

Käyntitiedot

Kalliojärvenpolku 6
45740 Kuusankoski

Palveluajat

Arkisin klo 9–15

Poikkeuksia aukioloajoissamme

Olemme suljettuna pe 10.5.2024 sekä 17.6.2024.

Ota yhteyttä

TuuliSilta ohjaajat

040 489 8514

Takaisin ylös