Siirry sisältöön

Kehittämisellä strategiaa todeksi

Kehitämme Kymenlaakson hyvinvointialueella jatkuvasti palveluitamme ja toimintaamme asiakkaan ja henkilöstön hyväksi. Uudistamme palveluitamme kohti moderneja sote-palveluita. Kehitystyötämme ohjaa asiakaslähtöisyys ja palvelujen sujuvuus. Muutoksia toteutamme monialaisesti sekä henkilön että asiakkaiden kokemuksiin pohjautuen. Työtä tehdään erilaisten sidosryhmien kanssa paikalliselta tasolta valtakunnallisiin verkostoihin.

Toteutettavan kehittämistyön avulla vaikutetaan palveluiden kysyntään ja sujuvuuteen esimerkiksi ohjaamalla asiakkaita sähköisiin palvelukanaviin sekä parannetaan palveluiden toimivuutta yhdistämällä asiakastietoa ja ohjaamalla tukea asiakkaille täsmällisemmin ja tehokkaammin. Ennakoinnin avulla voidaan puolestaan vaikuttaa sekä kysyntään että palveluiden kohdentamiseen. Henkilöstö- ja asiakaskokemusta parantamalla varmistetaan, että hyvinvointialue on jatkossa kilpailukykyinen työnantaja ja osaavat työntekijät hakeutuvat alueelle töihin.

Kehittämistyön avulla eletään vahvasti hyvinvointialueen strategiaa todeksi. 

Kehittämistyön asioissa sinua auttavat

Ninni Taavitsainen

Kehittämispäällikkö

Hankehallinto

ninni.taavitsainen@kymenhva.fi

Tarja Hyvönen

Laatupäällikkö

tarja.hyvonen@kymenhva.fi

0407373540

Takaisin ylös