Siirry sisältöön

Tervetuloa uudelle WordPress-sivustollenne Seravon WP-palvelussa. Olemme erittäin iloisia siitä, että olette päättäneet luottaa sivustonne hallintaamme, sekä ottamaan käyttöön ylläpitopalvelumme kattavat ominaisuudet(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Nopeuttaaksemme sivuston käyttöönottoa olemme siivonneet asennuksestanne pois koko joukon WordPressin mukana tavallisesti toimitettua esimerkkisisältöä.

Kuinka päästä alkuun

Olkaa hyvä ja tarkistakaa sen henkilön sähköpostilaatikko, jonka merkitsitte tilauksen yhteydessä yhteyshenkilöksi. Sieltä löydätte tarvittavat tunnukset sekä WordPressin hallintaan(avautuu uuteen ikkunaan) että SSH/SFTP-yhteyksien muodostamiseen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Mikäli teillä on jo olemassa oleva sivusto jossain muualla, suosittelemme tutustumaan sivustojen siirtoa käsitteleviin ohjeisiimme(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Mikäli olette perustamassa täysin uutta sivustoa, teidän ei tarvitse kuin aloittaa sen rakentaminen. Mikäli aiotte rakentaa sivustoa paikallisessa kehitysympäristössä, suosittelemme tutustumaan projektipohjaamme GitHubissa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Kysyttävää?

Jos teitä askarruttaa jokin palveluidemme suhteen tai teillä on muuta kysyttävää, ottakaa yhteyttä tai tutustukaa seuraavaan materiaaliin:

Mikäli sinulla on kehitysideoita tämän asennusprosessin suhteen, otamme niitä mielellämme vastaan tämän projektipohjan GitHubissa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Voit toki myös lähettää meille suoraan pull requestin tekemästäsi parannuksesta avoimen lähdekoodin(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) hengessä! 😉

Takaisin ylös