Siirry sisältöön

Kuusaakoti on kehitysvammaisille asiakkaille tarkoitettu ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö, jossa henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden.

Kuusaakodissa saat ohjausta, tukea ja hoitoa sekä kodinomaista asumista turvallisessa ja kuntoutumista tukevassa ympäristössä. Tavoitteenamme on kannustaa sinua toimimaan mahdollisimman itsenäisesti ja omatoimisesti sekä ylläpitää toimintakykyäsi itsemääräämisoikeuttasi kunnioittaen. Saamasi tuki perustuu yksilölliseen tuen tarpeeseesi.

Kuusaakodissa saat asua ja elää omassa asunnossasi, turvallisessa ja rauhallisessa asuinyhteisössä. Oman asunnon lisäksi sinulla on käytössä toisten asukkaiden kanssa yhteinen ruokailutila ja oleskelutila. Sinua tuetaan toimimaan itse mahdollisimman paljon niissä asioissa, jotka osaat ja hallitset, mutta tarvittaessa saat avun kaikissa arjen toimissasi. Saat tarvittavan avun esimerkiksi kauppa-asiointiin, raha-asioiden hoitoon ja lääkärikäynteihin. Sinua autetaan ja tuetaan liikkumisessa ja osallistumisessa esimerkiksi ulkoiluun, tapahtumiin ja harrastuksiin. Sinulla saa käydä läheisiä ja ystäviä kylässä, ja tuemme sinua yhteyden pitämisessä heihin.

Kuusaakoti sijaitsee Kotkan keskustassa Koskenrinteen palvelukeskuksen yhteydessä. Kuusaakodin asukkailla on perjantaisin saunavuoro Koskenrinteen saunatiloissa.

Kuusaakoti sijaitsee alueella, jossa lähikauppa on kävelymatkan päässä, bussipysäkki on myös lähellä. Kirjasto, teatteri ja muut palvelut ovat myös kävelymatkan päässä.

Käyntitiedot

Itäkatu 8
48100 Kotka

Palveluajat

Avoinna ympäri vuorokauden

Yhteystiedot

Kuusaakoti ohjaajat

040 483 3248, 040 489 8358

Kato myös

Takaisin ylös